Kuva luotu Midjourney-tekoälyllä
Media

Tiedotteiden aikakausi saattaa olla kohta ohi – lue toimittajien vinkit organisaatioiden viestijöille

26.9.2023 12:44
Mikko Perttunen
Toimituksiin tulee valtava määrä geneerisiä tiedotteita, ja erottautuminen massasta voi olla vaikeaa.

Mediatiedotteen sisällön tulisi sisältää mielipide, hypoteesi tai väittämä, ei pelkkiä pohdintoja, selviää Johtaja on Media! Oy:n Jukka Saksin toteuttamasta tuoreesta selvityksestä. Hän haastatteli 30 journalistisessa työssä toimivaa johtajaa, esihenkilöä ja toimittajaa erilaisista mediayrityksistä. Selvityksen pääpaino oli tekoälyn käytössä toimituksellisessa työssä, mutta siinä tiedusteltiin myös vinkkejä tiedotteiden tekijöille.

”Tiedotteiden aikakausi saattaa olla kohta ohi. Geneerisiä tiedotteita tulee sähköpostilla valtavan paljon ja jo otsikoista nähdään, ettei niitä hyödytä lukea. Ei niistä ole silloin hyötyäkään.”

–Selvitykseen haastateltu taloustoimittaja

Haastatellut toimittajat kertovat, että mediaan lähetettävän sisällön tulisi olla konkreettista ja kohdistua yksittäiseen ihmiseen tai johonkin kyseisen median lukijoiden tilanteeseen. Tiedotteissa tulisi myös korostaa esimerkiksi jotain yhteiskunnallista teemaa tiedotteen lähettävän yrityksen näkökulman sijaan. Valmiit case-esimerkit voivat myös lisätä tiedotteen kiinnostavuutta.

Tärkeät asiat tulisi tuoda esille heti tiedotteen alussa. Tiedotteiden pitäisi olla tiiviitä ja niiden pitäisi mielellään keskittyä kunkin median aihealueeseen. Perniöläiselle paikallislehdelle on turha lähettää tiedotetta rovaniemeläisen pienyrityksen yt-neuvotteluista.

Lisäksi toimittajat toivovat tiedotteiden mukana valmista kuvitusta, joka voi olla myös tekoälyn tuottamaa.

”Tiedotteen tekijät voisivat pyytää tekoälyltä eri versioita erilaisille medioille ja käyttää myös vaihtelevaa tekoälykuvitusta kohdemedian mukaisesti.”

–Selvitykseen haastateltu digilehden toimittaja

Tekoälyä voitaisiin toimittajien mukaan käyttää myös tuottamaan erilaisia tiedoteversioita eri medioille, kuten maakuntalehdille, radiokanaville, markkinointialan medioille ja tv-kanaville.

MAINOS