David Gavi / Unsplash
Myynti

Vaatteiden ja kenkien kulutus pudonnut tänä vuonna 9 prosenttia – muoti- ja urheilukauppa-alaa huolestuttaa kasvava sääntely

18.12.2023 13:53
Mikko Perttunen
Muotikauppaa häiritsee myös keskustojen saavutettavuuden heikkeneminen.

Marraskuun alennuskampanjoissa eurot eivät sataneet muotikaupan laariin. Muotikaupassa marraskuussa kasvoi ainoastaan miesten vaatteiden verkkomyynti, jossa oli kasvua vajaat 12 prosenttia, kerrotaan Muoti- ja urheilukauppa ry:n tiedotteessa.

Talviset kelit tosin kasvattivat talviurheiluvälineiden myyntiä.

Marraskuun loppuun muodin kulutuksen arvo on kasvanut 2,4 prosenttia, mutta volyymi laskenut 9 prosentilla. Kulutuksen paino on jälleen siirtynyt verkko-ostosten puolelle. Verkkomyynnin arvo on vuoden alusta kasvanut 4,8 prosenttia.

Kuluttajien ostovoiman paraneminen ei vielä näy muoti- ja urheilukaupoissa. Heikentynyt kysyntä ja asiakkaiden määrän väheneminen koetaan suurimpana ongelmana varsinkin muotikaupoissa. Muotikauppaa vaivaa valtakunnallisesti keskustojen saavutettavuuden heikkeneminen.

Helsinki koetaan muotikaupassa tästä varoittavimpana esimerkkinä, kerrotaan tiedotteessa.

Alan huoleksi on Muoti- ja urheilukauppa ry:n mukaan noussut myös EU:n halu vähentää tekstiilien kuluttamista. Säädöstulva tulee yhdistyksen mukaan nostamaan vaatteiden ja kenkien hintoja.

– Yhtäältä korostetaan kuluttajien valinnan vapautta ja oikeuksia sekä vastuullisuutta, mutta samalla tehdään tekstiilialasta raskaasti säädösohjattu sektori. Tuottajavastuu, tuotepassi, merkintämääräykset ja niin edelleen tuovat uusia ylisuuria velvoitteita alalle, jossa yhdeksän kymmenestä yrityksestä on mikroyrityksiä, joilla ei ole rahkeita velvoitteiden täyttämiseen. Samalla kuluttamista ohjautuu EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin, joihin velvoitteet ja kustannukset eivät ulotu, Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää harmittelee tiedotteessa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)