Digitaalisuus

Suomalaiset suosivat edelleen kauppareissuja enemmän kuin verkko-ostamista

Vastaajista vain 13 prosenttia tekee ostoksensa mieluiten internetissä mobiililaitteilla.
Kuva:
S-ryhmä
Suomalaiset suosivat edelleen kauppareissuja enemmän kuin verkko-ostamista

Vähittäiskaupan verkkokauppa on kasvanut rajusti koronapandemian aikana. Suomessakin kasvu on ollut vahvaa, mistä kertoo muun muassa S-ryhmän ja Keskon isot panostukset ruoan verkkokauppaan.

Verkkokauppa ei ole kuitenkaan vielä syrjäyttänyt perinteisiä fyysisiä kauppareissuja vähittäiskaupassa, kertoo mobiilimittauksia tekevä AppsFlyer, jonka tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin Pohjoismaisten kuluttajien ostomieltymyksiä.

Tutkimuksen mukaan suomalaisista yli puolet käy mieluummin fyysisesti kaupassa kuin tilaa tuotteet verkosta. Perinteistä kauppareissua suosii 52 prosenttia. Mitä vanhempi sukupolvi kyseessä, sitä enemmän fyysistä reissua suositaan. Yli 60-vuotiaista suomalaisista lähes kaksi kolmasosaa käy mieluummin kaupassa kuin ostaa tarvitsemansa verkosta.

Verkko-ostajien keskuudessa internetselain on suositumpi ostoskanava kuin mobiilisovellukset. Kaikista vastaajista 29 prosenttia ostaa mieluiten selaimen kautta, kun taas sovellusta suosii 13 prosenttia.

Ikäluokkia vertaillessa 30–39-vuotiaat suomalaiset hyödyntävät eniten vähittäiskauppojen sovelluksia. 18–29-vuotiaat puolestaan käyttävät eniten selainta.

Sovellusten vähäinen suosio saattaa johtua ainakin käyttökokemuksesta, jossa on monilla yrityksillä parantamisen varaa, analysoi AppsFlyer. Tutkimuksen mukaan nuorten käyttökokemukset ovat keskimäärin parempia kuin vanhemmilla ikäluokilla.

Esimerkiksi 18–29-vuotiaista 53 prosenttia sanoo käyttökokemuksen olleen hyvä ruoan verkkokauppasovelluksessa. Yli 60-vuotiaista samaa sanoo vain 20 prosenttia.

Tutkimuksesta on helppo huomata, että yritysten pitäisi panostaa sovellusten ja ylipäätänsä verkkokauppojen helppokäyttöisyyteen, jotta ostovoimaa pursuava vanhempi sukupolvi osaisi hyödyntää digitaalisia mahdollisuuksia aiempaa paremmin. Suomalaisista jo liki neljäsosa on eläkeikäisiä.

Lue myös:

Brändeillä on edessään tuhannen taalan paikkoja, kertoo tuotteistus- ja markkinointitoimisto Kamonin Kuluttajaraati

Kesko investoi tulevina vuosina kymmeniä miljoonia euroja ruoan verkkokauppaan – pääkaupunkiseudulle rakennetaan automaattiavusteinen keräilyjärjestelmä

Maailman tehokkain ruoan verkkokauppa saapuu Suomeen – “Edellisen kerran Suomeen tuli merkittävä uusi ruokakauppaketju yli 20 vuotta sitten”

Tokmanni lähtee mukaan ruoan verkkokauppakisaan

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa