Supermetrics
Digitaalisuus

Suomalaisen markkinointiteknologia-alan tähtipeluri Supermetrics yltänee 100 miljoonan euron ARR:ään jo parissa vuodessa

1.9.2022 11:55
Toni Rajamäki
Supermetricsin uskotaan olevan yksi seuraavista suomalaisista yksisarvisista.

Datankeruutyökalun kehittäjä Supermetrics ei ole turhaan hehkutettu yhtiö. Harva markkinointiteknologia-alan suomalaisyritys on nimittäin pystynyt ottamaan näin vahvaa jalansijaa kansainvälisillä markkinoilla ja haalimaan näin kovan luokan asiakkaita.

Supermetricsin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Hubspot, Volvo, Dow Jones, Accenture, Dentsu ja Nestle. Suomessa asiakkaina ovat muun muassa Neste, Fortum, Sanoma, S-ryhmä ja Posti.

Myös taloudelliset mittarit kertovat vakuuttavaa kieltä: viime tilikaudella liikevaihto kasvoi 50 prosentilla ollen 36,1 miljoonaa euroa, ja liikevoitto oli 6,1 miljoonaa euroa. Yhtiön arvo heiluu sadoissa miljoonissa euroissa, ja monet tahot ovat arvioineet, että Supermetrics on seuraavia suomalaisia yksisarvisia, miljardin euron arvon ylittäviä yrityksiä.

Mutta miltä yhtiön tulevaisuus näyttää tällä hetkellä? MarkkinointiUutiset tapasi Supermetricsin talousjohtajan Henna Mäkisen ja kysyi, onko yhtiön vahva kasvu jatkumassa haastavasta maailmantilanteesta huolimatta ja mitä tulevilta vuosilta voidaan odottaa.

Supermetrics on kasvanut isoin askelin vuosi toisensa jälkeen. Vieläkö tässä kokoluokassa otetaan jättimäisiä askeleita vuosittain, Henna Mäkinen?

– Vuosi on vielä kesken, mutta tämänhetkisen ennusteen mukaan liikevaihtomme nousee tällä tilikaudella vajaaseen 52 miljoonaan euroon, eli kasvua olisi tulossa noin 43 prosenttia. Kasvuvauhti on siis säilynyt hyvänä – etenkin kun huomioidaan meidän kokoluokka ja haastava markkinatilanne, Mäkinen kertoo.

Millaisia kasvuprosentteja tavoitellaan tulevina vuosina?

– Tavoittelemme voimakasta kasvua, ja haluamme koko ajan isompaan kokoluokkaan, mutta nähtyjen kaltaisten kasvuprosenttien saavuttaminen on koko ajan haastavampaa kuin aiemmin. Kasvuprosentit pikkuhiljaa pienenevät, kun kasvetaan.

Mutta markkinassa on vielä paljon otettavaa?

– Meidän uusista asiakkuuksista reilusti yli puolet on sellaisia, joissa työkalumme korvaa manuaaliset copy-paste-prosessit. Näillä asiakkailla ei ole ollut työkaluja datansiirron automatisointiin. Mielestäni se kertoo meidän markkinapotentiaalin olevan todella suuri.

Paljonko yhtiön ARR (jatkuva vuosilaskutus) on tänä vuonna?

Tänä vuonna ylitimme jo 50 miljoonan ARR-rajapyykin. Seuraavaksi tähtäämme 100 miljoonaan, ja siitä taas uusiin satasiin. Emme näe mitään kattoa kasvullemme.

Kuinka nopeasti ARR:ssä noustaan 100 miljoonaan?

Ei varmaan vielä ensi vuonna, mutta se tapahtunee parissa vuodessa. Ainakin se on tavoitteena.

Milloin Supermetrics listautuu pörssiin?

Sen suhteen meillä ei ole vielä suunnitelmia. Siitä keskustellaan vähän myöhemmin. 

Näkyykö edessä joitain haasteita, jotka uhkaavat kasvua?

Ei oikeastaan. Totta kai softa-alalla on yleisesti joitakin uhkakuvia. Taantuma hieman jarruttaa tekemistä, mutta kyse on siitä, kuinka kauan tilanne jatkuu ja miten asiat etenevät. Kilpailutilanne ei ole juuri muuttunut, vaikka koko ajan tulee uusia pieniä yrityksiä. Ne kuitenkin tarjoavat yksinkertaisia ja nopeita ratkaisuja, joihin yritykset pääsevät kiinni halvalla sisääntulohinnalla. Me taas tuemme asiakkaitamme koko datamatkalla. Asiakkaamme saattavat aloittaa yksinkertaisilla tuotteilla, joilla dataa siirretään esimerkiksi Google Sheetiin tai Google Datastudioon, ja myöhemmin he voivat siirtyä erilaisiin API- tai tietovarastoratkaisuihin. Meiltä löytyy työkalut koko matkan varrelle. 

Tavoitteenanne on tänä vuonna kasvattaa henkilöstömäärä 260:sta 400:ään. Toteutuuko tämä?

Todennäköisesti ei aivan, mutta pääsemme lähelle.

Kerroitte keväällä avaavanne yksikön Irlantiin ja palkkaavanne sinne 100 työntekijää lähivuosina. Onko Irlannissa kaikki alkanut suunnitelmien mukaan?

Toivetilana on palkata 100 työntekijää lähivuosina, ja rekrytoinnissa olemme aikataulussa. Irlannissa on paljon osaavaa työvoimaa. Siellä on isojen tech-firmojen Euroopan-organisaatioita, joissa riittää IT-ammattilaisia sekä myynti- ja markkinointiosaajia. Meidän 30-henkisen markkinointiorganisaation kasvusta merkittävä osa tulee Irlannista.

Teillä on Irlannin ja Suomen lisäksi yksiköt myös Liettuassa, Yhdysvalloissa ja Singaporessa. Vieläkö avaatte fyysisiä toimipisteitä uusiin maihin?

– Kyllä varmastikin. Nyt painopisteemme on APAC-alueella, missä Singaporen-yksikkö avattiin vastikään. Mahdollisesti avaamme uusia toimistoja siellä alueella.

Lue myös: Mikael Thuneberg rakensi datankeruutyökalun, jota tarvitsi itse – sitten myös maailman suurimmat yhtiöt ottivat sen käyttöönsä

MAINOS