Ukkon toimitusjohtaja Aleksi Simola ja Finagon kaupallinen johtaja Magnus Engman. Kuva: Sampo Korhonen / Finago
Myynti

Ohjelmistotalo Finago Oy ostaa yrittäjäpalvelu Ukkon

17.3.2026 11:48
Mikko Perttunen
Omistajanvaihdos ei vaikuta päivittäiseen toimintaan.

Finago Oy on tehnyt sopimuksen yrittäjäpalvelu Ukkon taustalla olevan SPL Company Oy:n koko osakekannan ostamisesta.

Tänään julkistetun yrityskaupan myötä Ukko jatkaa toimintansa skaalaamista. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston antamaa hyväksyntää.

MAINOS

Omistajanvaihdos ei aiheuta muutoksia Ukkon päivittäiseen toimintaan, henkilöstöön tai asiakassuhteisiin.

Ukko sai alkunsa vuonna 2012, ja vuodesta 2016 lähtien yhtiö on ollut alan markkinajohtaja Suomessa. Kevytyrittäjäpalvelua käyttävät esimerkiksi freelancerit ja keikkatyöläiset.

Palveluiden asiakkaat ovat laskuttaneet yhteensä yli 1,5 miljardin euron edestä tekemäänsä työtä.

Finago on yritysratkaisujen ohjelmistotalo, joka tarjoaa sähköisiä taloushallinnon, palkka- ja henkilöstöhallinnon sekä toiminnanohjauksen ratkaisuja erityisesti pk-yrityksille ja tilitoimistoille. Finagon pääomistaja KKR on johtava globaali sijoitusyhtiö.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa tai sen ehtoja ei julkisteta.