Kuva luotu Midjourney-tekoälyllä
Digitaalisuus

Markkinoijille ja viestijöille suunnattu kysely: 7 prosenttia vastaajista julkaisee tekoälyn luomia tekstejä muuttamatta niitä lainkaan

13.10.2023 13:56
Mikko Perttunen
49 prosenttia vastaajista uskoo ottavansa uusia tekoälytyökaluja käyttöön seuraavan vuoden aikana.

Liana Technologies toteutti syksyn aikana suomalaisille markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille kyselyn, jossa selvitettiin, miten he hyödyntävät tekoälyä työssään tällä hetkellä. Kyselyyn vastasi yhteensä 481 henkilöä.

Tekstien kirjoittaminen on kyselyn perusteella tyypillisin tapa käyttää tekoälyä avuksi työssä. Sen mainitsee yleisimmäksi tekoälyn käyttötavaksi 43 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä suuri osuus, 42 prosenttia, käyttää tekoälyä ensisijaisesti inspiraation saamiseen. 6 prosenttia käyttää sitä datan analysointiin ja 9 prosenttia kuvamateriaalin tuottamiseen.

7 prosenttia vastaajista kertoo käyttävänsä tekoälyn luomaa tekstiä sellaisenaan. Hieman yli puolet kertoo tekevänsä paljon muutoksia ja 31 prosenttia tekevänsä pieniä muutoksia ennen julkaisua. 11 prosenttia kertoo muuttavansa tekstin kokonaan.

49 prosenttia vastaajista arvioi ottavansa uusia tekoälytyökaluja käyttöön seuraavan vuoden aikana. 20 prosenttia uskoo käyttävänsä työkaluja samoihin tehtäviin, mutta aiempaa enemmän.

Kovin aktiivista tutkimusta tekoälytyökalujen mahdollisuuksista viestijät ja markkinoijat eivät keskimäärin ole tehneet, sillä 53 prosenttia vastaajista kertoo, että heidän tietonsa rajoittuvat muutamiin eniten julkisuutta saaneisiin ratkaisuihin. Vain 7 prosenttia vastaajista kertoo kartoittaneensa laajasti eri työkaluja ja niiden mahdollisuuksia.

Artikkeli julkaistiin alkujaan jo 12.10., mutta se vedettiin takaisin, koska kyselyn tuloksista kertovan tiedotteen luvuissa paljastui epätarkkuuksia.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)