Kuvaaja:
Flow Festival / Petri Anttila
Brändit

Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa

9.8.2023 10:25
Mikko Perttunen
Olutbrändi ei ole vielä onnistunut irtaantumaan Venäjältä.

Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa Heinekenin Venäjä-kytkösten vuoksi.

– Kun tieto Heinekenin tilanteesta Venäjällä tavoitti meidät keväällä, kävimme keskustelua pääyhteistyökumppani Hartwallin kanssa eri tuotteiden läsnäolosta Flow'ssa ja arvioimme yhdessä tilannetta. Tuolloin Heinekeniltä kerrottiin, että yritys olisi poistumassa Venäjältä. Näin ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut, kertoo Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio festivaalin tiedotteessa.

Heinekenilta saadun tiedon mukaan yritys on sitoutunut irtaantumaan Venäjältä, mutta he työskentelevät edelleen irtaantumisen mahdollistamiseksi.

– Olemme arvioineet tilannetta uudelleen ja tulleet päätökseen, että luovumme kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa. Heineken Silver korvataan muilla Hartwallin tuotteilla, Kallio jatkaa.

Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa tulevana viikonloppuna 11.–13. elokuuta

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)