Manna & Co
Brändit

Finlaysonin, Vallilan ja Makian emoyhtiö Manna & Co ostaa enemmistön ruotsalaisesta lifestyle-brändistä – liikevaihto nousee jo yli 100 miljoonaan euroon

18.2.2022 9:35
Toni Rajamäki
Bränditalon portfolioon tulee mukaan vuonna 1997 perustettu Lexington.

Suomalainen bränditalo Manna & Co on tehnyt merkittävän kaupan ja ostanut enemmistöosuuden ruotsalaisbrändi Lexingtonista, yhtiö tiedottaa. Lexington on vuonna 1997 perustettu lifestyle-brändi, joka tunnetaan vaatteistaan ja kodin designistaan.

Manna hankki yhtiöstä 68,1 prosentin osuuden. Lexington on listattu Tukholman pörssin First North -markkinapaikalle.

Lexington toimii nykyisin yli 20 markkinalla, ja Suomessa brändin tuotteita myyvät esimerkiksi Stockmann sekä useat sisustusalan liikkeet. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2021 noin 30,7 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 2,7 miljoonaa euroa.

Lexington jatkaa Mannan muiden brändien tavoin itsenäisenä.

Manna perustettiin viime vuonna suomalaisten huippubrändien toimesta. Yhteenliittymään tulivat heti alussa mukaan Finlayson, Vallila, Makia, Reino & Aino ja Sasta.

– Haluamme rakentaa Manna-yhteisöstä ainutlaatuisen kodin ja kasvualustan huippuluokan design- ja lifestyle-brändeille. Yhdessä toimimalla voimme vahvistaa erinomaisten mutta pienten yritysten menestysmahdollisuuksia tuomalla niiden toimintaan voimaa, ajatusta sekä toteutuskykyä. Olemme ylpeitä ja innostuneita saadessamme Lexingtonin kaltaisen ikonisen kansainvälisen tason brändin mukaan yhteiselle kasvumatkallemme, sanoo Mannan toimitusjohtaja Mikko Koponen, joka toimi aiemmin Finlaysonin toimitusjohtajana.¨

Lue myös: Manna & Co:n tavoitteena on auttaa tunnettuja suomalaisbrändejä kansainvälistymään – “Nyt meillä on varaa investoida aivan eri tavalla”

Hankkimalla Lexingtonin Manna nousee liikevaihdoltaan suomalaislähtöiselle kuluttajabränditalolle harvinaiseen yli 100 miljoonan euron kokoluokkaan. Yhtiö tavoitteena on jatkaa vahvaa kasvua ja kansainvälistymistä entisestään.

– Yrityskulttuurimme selkäranka on yhdessä tekeminen. Olemme molemmilla puolilla lahtea innoissamme siitä, että pääsemme nyt yhdessä rakentamaan Mannan – ja samalla Lexingtonin – seuraavaa vaihetta. Uusien kollegoidemme mukanaan tuoma osaaminen brändien kehittämisessä ja maailmalle viemisessä ovat meille arvokkaita, kun kasvatamme Mannasta entistä kansainvälisempää huippubrändien kotia, sanoo Mannan hallituksen puheenjohtaja Risto Voutilainen.

Lue myös:

Finlaysonin Mikko Koponen lähtee vetämään bränditalo Manna & Co:ta

Suomalaiset huippubrändit siirtyvät saman organisaation alle – “Ainutlaatuinen kokonaisuus, josta kasvaa moninkertaisesti osiensa summaa enemmän”

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)