Digitaalisuus

BBC: Elon Musk ehkä tekemässä X:stä maksullisen

Musk perustelee maksumuuria bottien ja feikkitilien estämisellä.
Kuva:
Nancy Hughes / Unsplash
BBC: Elon Musk ehkä tekemässä X:stä maksullisen

Miljardööri Elon Musk vihjaili keskustelussaan Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun kanssa, että sosiaalisen median alusta X eli entinen Twitter tulisi tulevaisuudessa maksulliseksi, kertoo BBC.

Musk sanoi keskustelussa, että alusta olisi siirtymässä pienimuotoisen kuukausimaksun suuntaan. Hän on jo pitkään puhunut siitä, että kuukausimaksu olisi ainoa mahdollinen ase botteja ja feikkitilejä vastaan.

X:stä on jo olemassa premium-versio, jonka kuukausimaksu on Suomessa 11 euroa. Mikäli koko X menisi maksumuurin taakse, olisi kuukausimaksu todennäköisesti tätä edullisempi.

BBC arvioi, että taloudelliselta kantilta Muskilla olisi suuri houkutus tehdä X:stä maksullinen, mutta toisaalta maksumuuri luultavasti ajaisi pois valtavan määrän alustan käyttäjiä. Tämä taas vaikuttaisi väistämättä X:n saamiin mainostuloihin.

BBC ei ollut artikkelin julkaisuhetkellä saanut X:ltä virallista vahvistusta aiheesta.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa