Bao Cai/Avaus
Digitaalisuus

Avauksen johtoryhmä vahvistuu

4.6.2021 14:30
Toni Rajamäki
Ville Nordberg aloittaa Avauksessa varatoimitusjohtajana.

Data- ja analytiikkaratkaisuja tarjoava markkinointiteknologiatoimisto Avaus on vahvistanut johtoryhmäänsä nimeämällä Ville Nordbergin varatoimitusjohtajakseen. Hän siirtyy Avaukseen sosiaali- ja terveydenhuollon alalla toimivasta Robu Oy:stä toimitusjohtajan tehtävästään.

Nordbergin 15 vuoden tausta IT-alalta konsultoinnista liiketoiminnan vetämiseen ja hallitustyöskentelyyn takaa hyvät eväät vahvistaa Avauksen Google-kumppanuutta, tukea Avausta kansainvälistymisessä sekä johtaa Data Factoryn kehittämistä edelleen. Nordbergin vastuualueisiin kuuluu Suomen, Saksan ja Puolan liiketoiminta.

– Siirrettyämme Avauksen liiketoimintafokusta datapuolelle aloimme etsiä johtoryhmään vahvistusta, joka edustaa teknisempää taustaa. Villen näytöt liiketoiminnan kehittämisen ja johtamistyylin osalta vakuuttivat. Hän on oikea henkilö viemään Avauksen askeleen syvemmälle teknologian avulla toteutettuihin datan hyödyntämismahdollisuuksiin asiakkaillemme, toteaa Avauksen toimitusjohtaja Emma Storbacka tiedotteessa.

Nordberg sanoo halunneensa ottaa paikan vastaan, koska hän näkee Avauksen liiketoimintamallissa suuren potentiaalin.

– Avauksen lähestymistapa arvopohjaiseen myyntiin ja halu tehdä näkyväksi tekemisen kautta luodut tulokset herättivät kiinnostukseni. Kun lähdetään asiakkaan strategisista tavoitteista ja keskitytään arvon luontiin sekä konkreettisiin tuloksiin, päästään resurssivuokrausta tehokkaampaan, nopeampaan ja kaikille kannattavampaan lopputulokseen, Nordberg uskoo.

– Datan hyödyntäminen myynnin ja markkinoinnin tukemisessa tekoälyn avulla on paitsi globaali trendi myös tulevaisuuden suuri mahdollisuus yrityksille, mitä haluan olla mukana kehittämässä. Avauksen strateginen kumppanuus Google Cloudin kanssa takaa meille parhaat työkalut muuttaa perinteistä konsulttialaa kohti hybridiliiketoimintamallia, jossa käytetään standardoituja komponentteja nopeampien tuloksien saavuttamiseksi.

Avaus on siirtynyt viime vuosien aikana markkinointiteknologiatoimistosta vahvemmin data- ja analytiikkayhtiöksi. Yrityksen johtoportaassa on tapahtunut tänä vuonna muutoksia, kun Avauksen pääomistajaksi tuli Hans Luik. Kansainvälisesti toimivan Avauksen perustivat vuonna 2007 Tom Nickels, Harri Roschier, Kim Weckström ja J-P Virtanen.

Lue myös:

Suomalaiseen markkinointiin ison jalanjäljen jättänyt Kim Weckström lähtee jatkossa toimiston sijaan merelle

Data- ja analytiikkaratkaisuja tarjoava Avaus sai uuden pääomistajan

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)