
Hiljattain julkaistu sovellus palkitsee kuluttajat mielipiteistään, ja yhdistää näin brändit ja kuluttajat kumpaakin hyödyttävällä tavalla. Idlis-nimisessä sovelluksessa voidaan kerätä käyttäjien ajatuksia ja mielipiteitä, ja samalla vastaajat voivat ansaita palkintoja, kuten esimerkiksi mainosvapaita suoratoistopalvelutilauksia.
– Brändit saavat arvokasta palautetta, maksimaalisen näkyvyyden ja minimaalisen mainoshävikin, joten kyseessä on todellinen ”match made in heaven”, Idlisin toimitusjohtaja ja yksi palvelun perustajista, Thomas Grandell kehuu tiedotteessa.
Idlis keräsi käynnistämiseensä 1. siemenrahoituskierroksella 420 000 euroa tämän vuoden alussa. Samassa yhteydessä Idliksen hallitukseen liittyi IPG Mediabrandsin Suomen toimitusjohtaja ja Pohjoismaiden toimintojen operatiivinen johtaja Mika Häyrinen.
– Idlis mahdollistaa ainutlaatuisella tavalla uudenlaisen arvonluonnin kuluttajien ja brändien välille. Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja kansainvälisetkin mahdollisuudet omaava konsepti, Häyrinen arvioi.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä