Luonkos
Brändit

Vuoden luontoyritys on naantalilainen Luonkos

9.11.2023 8:16
Mikko Perttunen
”Olemme tehneet valtavasti työtä tuotteiden ja brändin kehittämisen eteen.”

Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry:n Vuoden luontoyritys -tunnustus myönnettiin Naantalissa toimivalle kosmetiikkayritys Luonkosille tunnustuksena kehittyvästä, luonnontuotteiden mahdollisuuksia esille tuovasta yrittäjyydestä.

Palkintoperusteina kerrottiin, että Luonkos on innovatiivinen, kasvien käytön perinteitä ja uutta tutkimustietoa sujuvasti yhdistelevä luonnonkosmetiikkayritys, joka toiminnassaan huomioi kestävän kehityksen ja vastuullisuuden kaikki ulottuvuudet.

– Valinnoillamme voimme vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen. Vastuullisilla ja ekologisilla tuotteilla on myös valtavasti mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla, Luonkosin perustaja Piritta Fors toteaa tiedotteessa.

Luonkosilla on valikoima vedettömiä ja säilöntäaineettomia ihonhoitotuotteita, esimerkiksi laaja metsämikrobiuute-tuoteperhe. Tuotteita on noteerattu myös kansainvälisesti.

– Olemme tehneet valtavasti työtä tuotteiden ja brändin kehittämisen eteen ja olemme kiitollisia, että työmme tulee tällä lailla näkyväksi ja kunnioitetuksi, Fors sanoo.

Luonkos on osa kotimaista eBrands Global -bränditaloa. Verkkokauppaan erikoistunut eBrands keskittyy Pohjoismaisten innovaatioiden kansainvälistämiseen.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)