
Visit Finland käynnistää kansainvälisen Have Some Finnish -ruokamatkailukampanjan, jossa ihmiset ympäri maailman voivat hakea mukaan kokemaan suomalaisia ruokaelämyksiä.
Kampanjan voittajat kutsutaan kokemaan huippukokkien loihtimia suomalaisia makuja, paikallisia ruokaperinteitä ja ainutlaatuisiin paikkoihin rakennettuja illallisia eri puolilla Suomea.
Suomi tunnetaan maailman onnellisimpana maana, mutta Visit Finlandin mukaan suomalainen ruokakulttuuri on kansainvälisesti edelleen melko tuntematon. Visit Finland haluaakin nostaa esiin suomalaisen ruoan omaleimaisuutta sekä ruokailuun liittyviä elämyksiä, jotka rakentuvat luonnon, vuodenaikojen ja paikallisten tarinoiden ympärille.
Ensimmäiset maisteluelämykset järjestetään syyskuussa 2026 Turun ja Rovaniemen seuduilla.
– Molempiin tilaisuuksiin valitaan kahdeksan kansainvälistä osallistujaa. Illallisten menut suunnittelevat suomalaiset huippukokit Erik Mansikka ja Joel Manninen paikallisten raaka-aineiden, alueellisten ruokaperinteiden ja suomalaisille tärkeiden makujen pohjalta, Visit Finlandin ruokamatkailun asiantuntija Terhi Hook kertoo tiedotteessa.
Kampanjan taustaksi Visit Finland toteutti tammikuussa 2026 valtakunnallisen ruokakyselyn, jossa suomalaisia pyydettiin kertomaan, miltä heidän oma Suomensa maistuu. Vastauksia saatiin tuhansia eri puolilta maata.
Kyselyssä kartoitettiin suomalaisille merkityksellisimpiä ja suomalaisimmiksi koettuja makuja, raaka-aineita ja ruokalajeja, ja tuloksia hyödynnettiin virallisten tasting-menujen suunnittelussa.
– Suomalaisten nimeämien ruokien kärkeen nousivat muun muassa lohikeitto, karjalanpiirakka, karjalanpaisti ja mustikkapiirakka. Top 10 -listalle nousivat myös hernekeitto, paistetut muikut, korvapuusti, poronkäristys, graavilohi ja ruisleipä. Tuloksia hyödynnetään nyt konkreettisesti osana Have Some Finnish -kampanjaa, Hook kertoo.
Rannikon ja saariston maistelumenun on suunnitellut Vuoden kokki 2013 –tittelin voittanut Erik Mansikka, joka tunnetaan turkulaisen Kaskis-ravintolan perustajana. Ravintola sai Michelin-tähden vuonna 2022 ensimmäisenä Helsingin ulkopuolisena suomalaisravintolana sekä Michelin Green Star -tunnustuksen vuonna 2025.
Ateriakokonaisuus rakentuu suomalaisen kesän mauista ja yhdessä syömisen kulttuurista. Menu sisältää muun muassa modernin tulkinnan suomalaisesta kalakeitosta, joka nousi ruokakyselyssä suomalaisten suosikkiruokien kärkeen. Lisäksi vieraille tarjoillaan esimerkiksi veneessä nautittavia pieniä annoksia, joissa maistuvat kylmäsavustettu hauenmäti, saaristolaisleipä ja graavattu siika.
Lapin tastingista puolestaan vastaa Joel Manninen, joka voitti Suomen nuorten kokkien mestaruuden vuonna 2025 ja saavutti hopeaa nuorten kokkien MM-kilpailuissa vuonna 2026. Manninen toimii keittiömestarina Sky Kitchen & View -ravintolassa Rovaniemellä.
Lapin menu rakentuu pohjoisen luonnon raaka-aineista, hiljaisuudesta ja avotulen ympärille rakentuvasta ruokailuperinteestä tunturiluonnon keskellä. Menu ammentaa pohjoisen mauista ja raaka-aineista: annoksissa maistuvat esimerkiksi rautu, poro ja metsän villiyrtit. Jälkiruoissa korostuvat Lapin luonnon ikoniset maut, kuten hilla ja kuusenkerkkä.
Kampanjan seuraava vaihe käynnistyy syksyllä 2026, jolloin Visit Finland julkaisee seuraavat maistelukokonaisuudet, jotka järjestetään Helsingissä ja Tampereen seudulla talvella 2027.
Lue myös: Puusaunasta järveen ja takaisin – kansainvälinen matkailukampanja esittelee suomalaisten kesälomaa