Kuva: Canva Pty Ltd.
Brändit

Visit Finland selvittää kansainvälistä markkinointikampanjaansa varten, mitkä ovat suomalaisten omimpia ruokia

30.1.2026 13:00
Mikko Perttunen
Alueelliset ruokatarinat ovat voimavara Suomi-markkinoinnissa.

Visit Finland haluaa selvittää kansainvälisen ruokakampanjansa pohjaksi, mitkä ruoat suomalaiset kokevat kaikkein omimmiksi ja rakkaimmiksi niin koko maan tasolla kuin paikallisesti.

Tavoitteena on tunnistaa suomalaisuutta parhaiten edustavat maut ja alueelliset ruokaperinteet, joita esitellään maailmalle osana Suomen ruokamatkailun kehittämistä.

MAINOS

Visit Finlandilla on käynnissä kolmivuotinen ruokamatkailun kehittämisprojekti, jossa suomalaisen ruoan tarinat nostetaan keskiöön. Tänä vuonna käynnistyy laaja kansainvälinen markkinointikampanja, jonka ytimessä on suomalainen ruoka.

– Kukaan ei voi kertoa suomalaisesta ruoasta yhtä uskottavasti kuin suomalaiset itse. Haluamme, että mahdollisimman moni suomalainen, olipa hän Helsingistä, Kainuusta tai Ahvenanmaalta, kertoo meille, mikä juuri heidän alueensa tyypillisin ruoka on, Visit Finlandin ruokamatkailun asiantuntija Terhi Hook kertoo tiedotteessa.

– Alueelliset ruokatarinat ovat valtava voimavara, kun Suomea markkinoidaan matkailijoille. Haluamme tehdä näkyväksi koko maan ruokakulttuurin kirjon mummon lihapadoista saariston kalaruokiin ja Lapin poroherkkuihin, hän jatkaa.

Kysely on avoin kaikille 10. helmikuuta asti.