Mainonta

Visa sponsoroi naisyrittäjiä – hankkeessa jaossa 10 000 euron apurahoja

Apuraha on suunnattu pienyritysten kasvuun, hallinnointiin tai rahoittamiseen.
Kuva:
Christina / Unsplash
Visa sponsoroi naisyrittäjiä – hankkeessa jaossa 10 000 euron apurahoja

Visan She´s Next -apurahaohjelma palaa yhteistyössä IFundWomenin kanssa Suomeen. She´s Next -hankkeessa kolmelle naisomisteiselle yritykselle myönnetään kullekin 10 000 euroa. Yhteensä apurahan saa Pohjoismaissa ja Baltiassa 18 naisomisteista yritystä.

Suomessa naisten osuus yrittäjistä on huomattavasti pienempi kuin EU:ssa keskimäärin. Havainnollistavana esimerkkinä Suomen Yrittäjänaisten Liitto arvioi, että naiset saavat alle kuusi prosenttia starttirahoituksesta.

Pandemian vuodet olivat raskaita useimmille naisyrittäjille. Maksuverkoston tekemän tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä naisomisteisesta pienyrityksestä selvisi pandemiasta verkkomyyntiin tekemänsä lisäpanostuksen ansiosta

– She's Next -aloitteella haluamme korostaa naisyrittäjien merkitystä ja tarjota resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan – etenkin taloudellisesti haastavina aikoina. Apurahaohjelma on suunnattu naisyrittäjille, jotka tarvitsevat pääomaa pienyrityksensä kasvattamiseen, hallinnointiin tai rahoittamiseen, kertoo Visan Pohjoismaiden ja Baltian markkinointipäällikkö Elena Fadeeva tiedotteessa.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa