Kuvaaja:
Hendrik Morkel / Unsplash
Digitaalisuus

Viime vuonna julkaistu ja kevään gaaloissa palkittu Ruskavahti keräsi vierailijoita myös Suomen ulkopuolelta

12.9.2023 9:47
Mikko Perttunen
Eniten vierailijoita Suomen jälkeen tuli Isosta-Britanniasta, Saksasta, Italiasta ja Hollannista.

Viime vuonna julkaistu Ruskavahti-palvelu kertoo nyt toista syksyä peräkkäin, milloin ja mihin päin Suomea kannattaa matkustaa, jos haluaa päästä nauttimaan ruskasta.

Ruskavahti on tekoälyä hyödyntävä ja tiekamerakuvia analysoiva sovellus ruskan tunnistamiseen. Uudet tiekamerakuvat ladataan ja analysoidaan algoritmin avulla päivittäin ja näiden sekä muun datan avulla ruskan etenemisen ennusteet päivitetään viikoittain karttakuvaan, kerrotaan Visit Finlandin tiedotteessa.

Ruskakausi on erityisesti Lapin matkailulle tärkeä sesonki ja merkittävä osa Lappi-brändiä.

Palvelu on käytettävissä englanniksi, saksaksi, ruotsiksi, espanjaksi, italiaksi ja japaniksi. Vaikka palvelun varsinainen kohderyhmä on kansainväliset matkailijat, ovat kotimaan matkailijat löytäneet myös palvelun.

– Viime vuonna palvelusta kertova uutinen verkkosivuillamme oli koko vuoden luetuin. Suomalaiset käyttivät Ruskavahti-palvelua paljon, siitä tuli hetkellisesti ilmiö. Suomen jälkeen vierailijoita tuli eniten Isosta-Britanniasta, Saksasta, Italiasta ja Hollannista, Visit Finlandin digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Minna Myyrinmaa kertoo tiedotteessa.

Ruskavahti palkittiin tänä vuonna IAB MIXX Awards -kilpailussa Vuoden datateko 2023 -palkinnolla ja Grand One 2023 -kilpailussa palvelu sai kunniamaininnan innovatiivisimmasta teknologian käytöstä.

Lue myös: Ensimmäiset MIXX Awardsit jaettiin viime viikolla – tässä ovat voittajat

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)