Tekoäly on jo täällä, halusimme tai emme. Vastassamme on teollisen vallankumouksen steroideilla vahvistettu serkku, digitaalinen Kehruu-Jenny, joka on vain muutamassa vuodessa noussut länsimaista tulevaisuuskuvaa eniten määrittäväksi puheenaiheeksi myös Suomessa. Uuden teknologian omaksuminen on ollut ihmislajin menestyksen edellytys esihistoriasta lähtien, mutta tekoälyaikaan sopeutumiseen liittyy yksi keskeinen ongelma, joka iskee jo ennen tutkijoiden maalailemaa massatyöttömyyttä.

Ongelma ei ole tekoälyssä itsessään, vaan siinä, mihin ja miten sitä käytetään. Valtavasta potentiaalistaan huolimatta massojen saatavilla olevalla teknologialla on riski keskinkertaistaa kaikkea tekemistämme ja ajatteluamme, muovaten meistä yhä enemmän toistemme kaltaisia.

Se on paitsi tylsää ja feikkiä, myös menetetty mahdollisuus erottautumiseen.

Täsmälleen samasta syystä tekoälymurros on markkinointi- ja viestintäalan ammattilaisille merkittävä mahdollisuus perustella markkina-arvoaan luomuvahvuuksiaan hyödyntäen. Rapakon takana samaisen teknologian kehittäjät ovat jo tämän ymmärtäneet ja palkanneet viestijöitä aiempaa strategisempiin rooleihin muotoilemaan omaa tarinaansa. Sen sijaan, että pyrkisimme viime vuosikymmenen opeilla vain lisäämään tehokkuutta ja viemään optimointia äärimmilleen, meidän pitäisi kysyä oman agenttiarmeijamme äärellä, miten teemme asioista merkityksellisempiä.

Riski on se, että useimmissa yrityksissä rakennetaan nyt AI-markkinointikonetta, joka maksimoi tehokkuuden ja minimoi kiinnostavuuden. Erot häviävät, ja lopputuloksena saatamme vahingossa optimoida työstämme pois sen, mikä tekee siitä vaikuttavaa.

Valitettava tosiasia on sekin, että tekoälyn esiinmarssin myötä yleisö ei enää pian ylläty mistään.

Esimerkkejä tästä kehityksestä on nähtävissä jo tekoälykontsan täyttämässä populäärikulttuurissa, jossa sinänsä uskottavat ideat tuntuvat AI-filtterin läpi jotenkin ontoilta. Liian hyvältä ollakseen totta.

Helmikuussa Brad Pittin ja Tom Cruisen elokuvallinen AI-generoitu kamppailukohtaus kohahdutti visuaalisuudellaan, mutta tippaakaan sen esikuvien karismaa ei jäänyt jäljelle illuusion paljastuessa katsojalle. Niin ikään Helsingin Sanomat käsitteli alkuvuodesta tekoälymusiikin syvintä olemusta, jota ei etsinnöistä huolimatta löytynyt, koska aito vuorovaikutus esittäjän ja kuulijan välillä jäi puuttumaan.

Valitettava tosiasia on sekin, että tekoälyn esiinmarssin myötä yleisö ei enää pian ylläty mistään. Saat silmänräpäyksessä vaikka Freddien, Ozzyn ja Elviksen herätettyä haudasta ja laulamaan kaanonissa Gotyen Somebody that I used to know -radiohittiä. Päällepäin vaikuttaa siltä, kuin legendat olisivat olleet ilmielävinä nauhoittamassa eilen studiolla, mutta jotain olennaista puuttuu.

Ilmiö ei ole täysin uusi. Elokuvateollisuudessa CGI-efektit ovat jo pitkään ennen AI-hypeä tuntuneet kalpeilta kopioilta niihin analogisiin virityksiin ja fyysisiin lavasteisiin, joita nähtiin vielä vuosituhannen vaihteessa. Kuva voi olla teknisesti virheetön, mutta kokemus jää vajaaksi. Silmämme näkevät valkokankaalla todentuntuisen koneen generoiman illuusion, mutta sydän sanoo: “sitä ei ole olemassa”.

Lopputulos on sama, kuin missä tahansa teollisesti monistetussa asiassa. Voit printata täydellisen kopion Mona Ĺisasta, mutta jonotat silti Louvreen katsomaan alkuperäistä, naurettavan pienikokoista teosta, koska siinä tuntuu ihmisen kosketus. Siksi väitän, ettei teknologian koskaan kuulunut korvata ihmistä, vaan vahvistaa sitä. Jos tekoälyä käytetään pelkän keskinkertaisuuden skaalaamisen sijaan tarkoituksellisesti rikastamaan omaa ajatteluamme, olemme oikealla polulla.

Samalla on selvää, että tekoäly tulee uimaan aivan kaikkeen mukaan. Se on tulevaisuuden sähkö, ja jos joku voidaan sähköistää, niin myös tapahtuu. Tässä yhtälössä markkinoijan meriitiksi nousee kaikki se, jota ei voida selittää logiikalla ja todennäköisyyksillä, vaan herkkyydellä ja hyvällä maulla. Se on rosoa, kemiaa ja karismaa. Se on jotain aineetonta ja muodotonta. Sielua.

Ajassa, jossa kuka tahansa voi luoda hetkessä Hollywood-elokuvan tuotantoarvoja vastaavaa sisältöä, keskiöön nousee arvostelukyky ja ymmärrys siitä, miten maailma toimii. Muuten lopputulos on pelkkää sloppia.

‍

‍