Suomen nopeimmin kasvavia teknologiayrityksiä listaava Deloitte Techonology Fast 50 on julkaissut tämän vuoden tulokset, joiden mukaan pelialalla kansainvälistä mainetta niittänyt Metacore ansaitsee ykköspaikan.
Deloitten mukaan Metacore on ylivoimaisesti nopein kasvaja Suomessa, sillä startup on kasvanut neljässä vuodessa 23 586 prosenttia. Yritys tunnetaan etenkin hittipeli Merge Mansionista.
– Tavoitteemme on viihdyttää satoja miljoonia pelaajia vuosikymmenien ajan ja olemme hyvin ylpeitä ensimmäisen pelimme globaalista suosiosta. Parhaat pelit ovat valtavia live-palveluja, joiden rakentamiseen tarvitaan maailmanluokan peliartistien ja koodareiden lisäksi osaamista myös pelialan ulkopuolelta, kuten pelien kaupallistamiseen ja markkinointiin. Yksi menestyksemme avaimista on ennen kaikkea näiden osaajien löytämisessä, kertoo Metacore Gamesin toimitusjohtaja Mika Tammenkoski Deloitten tiedotteessa.
Metacoren markkinointijohtaja Tapio Tuomola kertoi viime vuonna MarkkinointiUutisille, että yritys sai Supercelliltä 150 miljoonan euron luottolimiitin, josta valtaosa laitettiin markkinointiin. Markkinointiponnistukset näyttävät siis tuottaneen tulosta.