Solen Feyissa / Unsplash
Digitaalisuus

Talouden epävarmuus ajaa yritykset rakentamaan brändiä sosiaalisessa mediassa – TikTokin merkitys kasvaa vuosi vuodelta

24.1.2023 13:22
Mikko Perttunen
Markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiset nostivat merkittävimmäksi haasteeksi sometekemisessä sen, ettei aikaa ja resursseja ole tarpeeksi.

Sosiaalisen median kanavien merkitys yrityksille ja organisaatioille kasvaa talouden taantuessa, kertoo tuore kyselytutkimus. Yli puolet Meltwaterin julkaisemaan tutkimukseen vastanneista viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisista ympäri maailmaa oli sitä mieltä, että taloudellinen epävarmuus on lisännyt yritysten sosiaaliseen median kanaviin käyttämää aikaa ja rahaa.

Facebook on edelleen organisaatioiden eniten käyttämä sosiaalisen median alusta samaan aikaan kun TikTokin suosio kasvaa nopeiten nyt jo toista vuotta peräkkäin. 47 prosenttia vastanneista kertoo aikovansa käyttää TikTokia vuonna 2023, kun tällä hetkellä sitä käytetään joka kolmannen vastaajan organisaatiossa. Se on lähes kaksi kertaa enemmän edellisvuoteen verrattuna. LinkedIn on puolestaan B2B-yrityksissä edelleen selvästi suosituin sosiaalinen media.

"Taloudellinen epävarmuus näkyy myös verkossa yhä enemmän aikaa viettävien kuluttajien keskuudessa."
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Yhä epävarmemmassa taloustilanteessa on löydettävä uusia keinoja ja kanavia, jotta yrityksen brändien tunnettuus ja asiakaslojaliteetti pysyvät jatkossakin vahvoina. Taloudellinen epävarmuus näkyy myös verkossa yhä enemmän aikaa viettävien kuluttajien keskuudessa, sanoo Meltwaterin Pohjoismaiden johtaja Juha Westerlund tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan brändit tavoittelevat somekanavissa erityisesti tunnettuuden kasvua. Sen mainitsi syyksi someen panostamiselle 81 prosenttia kyselyyn vastanneista. 60 prosenttia kertoi syyksi brändiin sitoutumisen vahvistamisen. Some nähtiin merkitykselliseksi myös uusien asiakkaiden hankinnassa ja verkkoliikenteen lisäämisessä kotisivuille.

Edellä mainitut brändin rakentamiseen liittyvät tavoitteet ovat tärkeitä niin kuluttajaliiketoimintaa harjoittavissa yrityksissä kuin B2B-yrityksissä ja julkisella sektorillakin.

– TikTokin suosio tulee kasvamaan todella voimakkaasti kuluttajaliiketoimintaan keskittyvissä yrityksissä, ja yhä useampia brändejä tullaan markkinoimaan TikTok-videoilla. TikTokia tullaan käyttämään ja kokeilemaan myös B2B-yrityksissä. Vaikuttajamarkkinoinnin tärkeys tulee edelleen kasvamaan voimakkaasti, Westerlund kertoo tiedotteessa.

"Riittävä resursointi on ratkaisevan tärkeää."

17 prosenttia vastanneista sanoo, että heidän organisaatioissaan arvioidaan someen sijoitetun pääoman tuottoa eli ROI:ta. Westerlundin mielestä tulos on hieman yllättävä, sillä lähes joka kolmas vastannut pitää liidien seuraamista tärkeänä ja kaksi tärkeintä someen liitettyä tavoitetta liittyvät brändiin. 

– Algoritmien kehittymisen seurauksena tuotteiden ja brändien tunnettuus on vuonna 2023 ratkaisevan tärkeää taisteltaessa klikkauksista ja uusista asiakkaista. Tutkimuksemme tulokset osoittavat, että riittävä resursointi on ratkaisevan tärkeää, jotta somekanavissa onnistutaan. Markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiset nostivat merkittävimmäksi haasteeksi sometekemisessä sen, ettei aikaa ja resursseja ole tarpeeksi, Westerlund kertoo.

Hän pitää erittäin tärkeänä sitä, että yrityksissä ollaan valmiita investoimaan lisää resursseja somen käyttöön ja kehittämiseen sekä laittamaan lisää panostuksia tehokkaaseen mittaamiseen.

– Työntekijät voivat osallistua paljon aktiivisemmin muun muassa sosiaaliseen myyntiin, mutta he tarvitsevat siihen uudenlaista osaamista, hän toteaa.