Cannes Lions
Luovuus

Tällainen on Cannes Lionsin historia

16.6.2022 14:05
Toni Rajamäki
Markkinoinnin huipputapahtumaa on järjestetty 1950-luvulta lähtien.

Ensi viikolla edessä on yksi markkinoinnin maailman vuoden kohokohdista, kun Cannes Lions Festival pyörähtää käyntiin Ranskassa. Alan kerma ympäri maailman kokoontuu paikan päälle verkostoitumaan, oppimaan ja inspiroitumaan, mutta myös jännittämään himottujen Lions-palkintojen kohtaloa.

Lions-festivaali täyttää tänä vuonna jo 68 vuotta, joten historiaa löytyy runsaasti. Siksi MarkkinointiUutiset listaa tällä kertaa Lionsin pitkän historian merkittävimpiä tapahtumia.

Lue myös: Viisi tärppiä Cannesiin: osallistu ainakin näihin puheenvuoroihin

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Cannes Lionsin historia:

1954: Vuonna 1954 J.K. Paasikivi istui Suomen presidenttinä ja Väinö Linna julkaisi Tuntematon sotilas -romaaninsa. Samana vuonna liikkeelle laitettiin myös Lions-festivaalit, joka tosin tunnettiin tuolloin nimellä International Advertising Film Festival. Inspiraatio saatiin Cannesin kansainvälisistä elokuvafestivaaleista, joita on pidetty 1940-luvun loppupuolelta lähtien. Mainostajat ajattelivat, että myös heidän kuuluu saada samanlaista arvostusta kuin elokuvien tekijöiden. Vuonna 1954 tapahtuma pidettiin Venetsiassa, mihin ilmoitettiin 187 mainosfilmiä 14 eri maasta. Seuraavana vuonna tapahtuma järjestettiin Monte Carlossa, kunnes Cannes astui kuvioihin vuonna 1956. Leijonapatsaan tarina alkoi Venetsiasta, sillä Lions-pystit saivat inspiraationsa Venetsiassa sijaitsevasta Lion of Piazza San Marcos -patsaasta.

1967: Alussa palkintoja jaettiin vain kahdessa kategoriassa: televisiomainonnassa ja elokuvamainonnassa. Vuonna 1967 nämä kategoriat jaettiin kahteen alakategoriaan, tuotteisiin ja palveluihin.

1983: 1980-luvun alussa televisio- ja elokuvamainonta yhdistyivät ja muodostivat yhden kategorian, jonka nimeksi tuli Film.

1984: Vuotta myöhemmin Cannesista tuli pysyvä isäntäkaupunki festivaalille.

1990: Nykyisen kaltainen Lions-tapahtuma alkoi muodostua vuonna 1990, jolloin tapahtumassa pidettiin ensimmäistä kertaa seminaareja ja työpajoja. Festivaalit koki kriisin Persianlahden sodan aikoihin ja alkoi kasvattaa profiiliaan nostamalla mainosfilmejä vahvemmin esiin ja tuomalla tapahtumaan ison profiilin puhujia.

1992: Festivaalien nimi muuttui: Film-sana jätettiin pois, ja uudeksi nimeksi tuli The International Advertising Festival. Tämä johtui siitä syystä, että tapahtuma laajeni mainosfilmien ulkopuolelle laajemmin markkinointiin. Kategorioihin lisättiin Press ja Outdoor Lions, ja myös Young Creatives -konsepti esiteltiin.

1995: Young Creatives -kilpailu lanseerattiin. Kilpailussa valittiin nuoria luovia 24 maasta tekemään mainosta voittoa tavoittelemattomalle organisaatiolle.

1998: Online tuli vahvasti mukaan, kun kategorioihin lisättiin Cyber Lions, joka piti sisällään omia sarjoja verkkosivuille, interaktiivisille kampanjoille ja onlinemainonnalle.

1999: Kategorioihin lisätiin Media Lions, joka toi tapahtumaan mukaan mediasuunnittelijat.

2002: Direct Lions -kategoria lanseerattiin kunnioittamaan luovia suoramarkkinointiratkaisuja.

2003: Titanium Lions -palkinnot esiteltiin. Titanium Lions -palkinnot menivät uraauurtavlle ja innovatiivisille mainos- ja markkinointikampanjoille. 

2004: Emap Communications osti Lions-festivaalit. Nykyään yritys tunnetaan nimellä Ascential, joka yhä omistaa festivaalit

2005: Kategorioihin lisättiin Radion Lions, Titanium Lions -kilpailu uudistui ja mukaan tuli kaksi uutta sarjaa, Direct Agency of the Year ja Interactive Agency of the Year.

2006: Phillip Thomasista tuli Cannes Lionsin toimitusjohtaja, Promo Lions -kategoria näki päivänvalonsa ja Media Lionsiin lisättiin sarja Media Agency of the Year Award.

2007: Uudistukset jatkuivat mainonnan ja markkinoinnin nopean kehityksen myötä. Intergrated Lions erotettiin Titanium Lionsista, ja Network of the Year Award -sarja syntyi. Tapahtumassa esiteltiin ensimmäistä kertaa sisältöjen esittelyalue oppien jakamiseksi. Puhujalavalle astui Al Gore kertomaan ilmastokriisistä.

2008: Kulta-, hopea- ja pronssipystit tulivat ensimmäistä kertaa. Design Lions -kategoria esiteltiin, ja Film Lions sai uusia sarjoja. Puhujana nähtiin muun muassa maailmankuulu mediamoguli Rupert Murdoch

2009: PR Lions -kategoria syntyi, ja Media Lions -kategoria koki muutoksia. Digitaalisuus alkoi näkyä entistä vahvemmin uusissa sarjoissa, ja puhujina olivat muun muassa YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan, elokuvaohjaaja, -tuottaja ja -käsikirjoittaja Spike Lee sekä Google-pomo Eric Schmidt.

2012: Uusia sarjoja ja kategorioita syntyi aiempien vuosien tapaan, ja Lions-organisaatio aloitti yhteistyön Bill ja Melinda Gatesin säätiön kanssa. Bill Clinton toimii myös puhujana tapahtumassa.

2013: Cannes Lions juhli 60-vuotista taivaltaan. Mukaan tuotiin erikoisnäyttely, jossa esiteltin alaa muuttaneita töitä viimeisen 60 vuoden ajalta. Uusia sarjoja syntyi, ja puhujalavalle nousi muun muassa valokuvaaja Annie Leibovitz.

2014: Uusie sarjojen mukaan tuleminen jatkui, ja Lions-organisaatio lanseerasi tasa-arvo-ohjelman, jossa 12 naista tuodaan festivaaleille oppimaan ja inspiroitumaan. Tavoitteena oli kehittää naisten urapolkua luovilla aloilla. 

2019: Viime vuosina kategoriat sarjoineen ovat kokeneet isoja muutoksia. Vuonna 2019 Cannes Lionsin johtoon astui Simon Cook. Kilpailuun tuli mukaan Creative Brand of Year -sarja.

2020: Lions-tapahtuma peruttiin historian aikana ensimmäistä kertaa. Syynä on tietenkin globaali pandemia. Cannes-tunnelmaan pääsi kuitenkin virtuaalisessa Lions Live -tapahtumassa, johon osallistui liki 70 000 ihmistä 145 maasta.

2021: Vielä viime vuonna ei palattu normaaliin, mutta mentiin sitä kohti. Tapahtuma oli edelleen digitaalinen. Suomalaisittain tehtiin historiaa, kun House of Laplandin Salla 2032 -työ voitti Grand Prix’n, kolme kultapystiä ja kolme pronssipystiä. Yksikään suomalainen toimisto ei ollut koskaan aiemmin kyennyt samaan.

Lue myös: Cannes-konkari Jani Halme juhli viimeisimmät festarinsa lainafarkuissa, koska omat katosivat: ”Jos on mahdollisuus, mene Cannesiin”

Oletko lähdössä Cannes Lions Festivals -tapahtumaan? Me MarkkinointiUutisissa olemme, ja etsimme nyt halukkaita lähtijöitä haastateltaviksi ja kippistämään MarkkinointiUutisten iltajuhliin kanssamme. Jos olet halukas jompaan kumpaan tai vaikka molempiin, ilmiannathan itsesi täällä.