Pohjoismainen markkinointialan verkosto North Alliance on tehnyt jälleen uuden yritysoston. Tällä kertaa maineikas markkinointijätti on ostanut digitaaliseen markkinointiin erikoistuneen Bluebirdin. Bluebirdilla on toimistot Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
– Kasvu on NoAn kohdemarkkinoilla asiakkaiden prioriteetti numero yksi, ja samaan aikaan asiakkaamme kohtaavat yhä monimutkaisempia ja hienojakoisempia haasteita. Markkinointi ja digitaaliset kyvykkyydet nähdään yhä vahvemmin liiketoiminnan kasvun strategisina ajureina, ja NoA on tällä alueella asiakkaidensa strateginen kumppani. Bluebirdin saaminen osaksi NoAa tuo meille vielä aiempaa kokonaisvaltaisempaa näkemystä asiakaskokemuksen kehittämiseen ja asiakaskeskeisen kasvun ohjaamiseen ja tukemiseen yhdessä asiakkaidemme kanssa, kommentoi NoAn perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Thomas Høgebøl.
– Olemme todella otettuja ja innoissamme liittyessämme NoAn perheeseen. Bluebirdin arvot ja kunnianhimo ovat hyvin linjassa NoAn suunnan kanssa, ja sekä tarjoomamme että vahvuutemme täydentävät toisiaan loistavasti. Tämä täydellinen yhteensopivuus tukee meitä tehtävässämme auttaa asiakkaitamme menestymään ja kasvussamme pohjoismaiden vahvimmaksi tehokkaan digitaalisen markkinoinnin kumppaniksi, sanoo Bluebirdin toimitusjohtaja Magnus Dalhquist.