Pääomasijoittajat ry
Ilmiöt

Suomalaiset startupit keräävät eniten sijoituksia Euroopassa, kun rahapottia tarkastellaan suhteessa bruttokansantuotteeseen

24.5.2021 12:45
Toni Rajamäki
Suomi on pitänyt tilastossa kärkisijaa jo kolmen vuoden ajan.

Pääomasijoitusalan eurooppalaisen kattojärjestön Invest Europen tuoreet tilastot paljastavat, että suomalaiset startup-yritykset keräävät eniten pääomasijoituksia Euroopassa, kun kerättyä summaa tarkastellaan suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomi on tilastossa kärkipaikalla jo kolmatta vuotta putkeen.

Suomi on itseasiassa tilaston selkeä ykkönen, sillä suomalaisten startupien kerätyn sijoituspotin osuus BKT:sta oli 0,209 prosenttia, ja tilaston toisena olevan Iso-Britannian startupien sijoituspotin osuus oli vain 0,118 prosenttia.

Suomalaisiin startupeihin tehtiin viime vuonna pääomasijoituksia 495 miljoonan euron edestä. Yhteensä kasvurahoitusta kerättiin 951 miljoonaa, joka on lähes tuplaten enemmän kuin vuonna 2019.

– Suomi on selvästi kasvamassa merkittäväksi startup-keskittymäksi. Kansantalouden kokoon nähden olemme nyt ylivoimaisia Euroopan mestareita. Nämä menestysuutiset vetävät puoleensa uusia huippuosaajia ja lisää osaavaa pääomaa Suomeen, mikä on ratkaisevan tärkeää kovassa kansainvälisessä kisassa mukana pysymiseksi, kommentoi Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta (kuvassa) tiedotteessa.

Suomen ykkössijaa tilastossa ajavat isot sijoituskierrokset jo pidemmälle kehittyneisiin kotimaisiin startup-yrityksiin. Tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että myös uusia startup-alkuja syntyy ja niille löytyy osaavaa pääomaa. Suomen venture capital -sijoittajien eli pääomasijoittajien määrä on käytännössä tuplaantunut viimeisen viiden vuoden aikana, kun 16 kokonaan uutta rahastotiimiä on kerännyt ensimmäisen pääomasijoitusrahastonsa. Iso osa näistä rahastoista sijoittaa erityisesti kasvunsa alussa oleviin startupeihin.

Myös kuluva vuosi on alkanut suomalaisilta startupeilta vahvasti. Esimerkiksi Wolt kertoi keränneensä 440 miljoonan euron rahoituksen. Woltin tavoin valtavalla potentiaalilla operoivat Aiven ja Oura ovat myös keränneet merkittävät summat, sillä Aiven sai kasaan 84 miljoonaa euroa ja Oura 83 miljoonaa euroa.

Myös suomalaiset markkinointiteknologiaan keskittyneet startupit ovat keränneet komeita sijoituksia tänä vuonna. Esimerkiksi Leadoo MT sai kierroksellaan kokoon viisi miljoonaa euroa. Sellforte puolestaan keräsi vajaat neljä miljoonaa euroa. Innovatiivisella digimarkkinoinnilla rekrytointitarpeita taklaava Jobilla sai puolestaan kahden miljoonan euron rahoituksen.

– Oma näkemykseni on, että lähivuosien aikana startupien kokonaisrahoitus nousee nykyisestä yli kaksinkertaiseksi eli kahteen miljardiin. Samalla Suomessa syntyy enemmän yksisarvisyrityksiä kuin Ruotsissa, arvioi Suomen suurimman venture capital -rahaston keränneen Lifeline Venturesin perustaja Timo Ahopelto.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)