Spinnova/Halti
Brändit

Spinnovan kaupallistamissuunnitelma etenee: yhtiö tuo Haltin kanssa kuluttajamarkkinoille uuden parkatakin

28.11.2022 7:40
Satu Hurme
Ennen Halti-mallistoa Spinnova kertoi tuovansa markkinoille ensimmäisen kaupallisen mallistonsa Marimekon kanssa.

Ulkoilubrändi Haltin ja uusiutuvista raaka-aineista tekstiilikuitua valmistavan suomalaiyhtiö Spinnovan ensimmäinen yhteistyönä tehty tuote tulee kauppoihin ensi keväänä. Yhtiöt kertovat lanseeraavansa vettähylkivän ja tuulenpitävän Cyclus unisex -parkatakin, joka on osa Kallio by Halti -mallistoa.

Spinnova valmistaa tekstiiliä puusta sekä nahka-, tekstiili- ja ruokajätteestä. Valmistuksessa ei käytetä haitallisia kemikaaleja eikä tuotantoprosessista synny mikromuovia. Hiilidioksidipäästöt ja vedenkäyttö on pyritty pitämään mahdollisimman pienenä.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Suomalaiskeksintö on noteerattu moneen kertaan kansainvälisissä kilpailuissa – viimeksi tänä syksynä, kun innovaatio pääsi Time-lehden maailman parhaiden keksintöjen joukkoon. Aiemmin Spinnova on palkittu esimerkiksi Fast Company -lehden, ISPO:n ja Scandinavian Outdoorin vastuullisiin innovaatioihin liittyvissä kilpailuissa. 

Spinnova on saanut monien huippubrändien kiinnostuksen, ja yritys tekeekin yhteistyötä Haltin lisäksi muun muassa Marimekon, H&M:n, Tommy Hilfigerin ja Calvin Kleinin kanssa. 

Spinnova on perustettu jo vuonna 2014, mutta tuotteen kaupallistaminen on kuitenkin vasta alkutekijöissään. Aiemmin katse on ollut tuotekehityksessä ja muun muassa kaupallisen tehtaan rakentamisessa, mutta nyt kaupallistamissuunnitelma etenee hyvällä vauhdilla. Halti-mallisto on tuorein ponnistus, ja aiemmin tänä syksynä yhtiö kertoi ensimmäisestä kaupallisesta yhteistyömallistostaan Marimekon kanssa.

– On kiehtovaa käyttää uusia materiaaleja ja oppia, miten ne toimivat käytännössä. Spinnova ei tee kompromisseja suorituskyvyn ja vastuullisuuden välillä, ja on vahvana kotimaisena brändinä meille luonteva kumppani tähän, sanoi Haltin toimitusjohtaja Aki Kuusilehto yhteistyöstä Spinnovan kanssa.

Cyclux unisex -takissa käytetään myös toista pohjoismaista innovaatiota. Spinnova aloitti yhteistyön kesällä 2022 ruotsalaisen Imogon kanssa. Imogon kuidun värjäysteknologia vähentää värjäyksestä syntyvää energian-, kemikaali-, vedenkäyttöä jopa 90 prosentilla.

Lue myös:

Huippubrändien kanssa yhteistöitä solminut Spinnova ja Marimekko tuovat markkinoille ensimmäisen kaupallisen yhteistyömallistonsa

Kansainvälistä kiinnostusta herättänyt suomalaisyhtiö Spinnova solmi yhteistyösopimuksen ulkoilubrändi The North Facen kanssa

20/20 Helsinki saavutti kultaa ja hopeaa Lovie Awardsissa, jota kuvaillaan Euroopan ”internetin Oscareiksi”