Marimekko
Brändit

Huippubrändien kanssa yhteistöitä solminut Spinnova ja Marimekko tuovat markkinoille ensimmäisen kaupallisen yhteistyömallistonsa

29.8.2022 11:55
Toni Rajamäki
Spinnovan tuoteinnovaatio on herättänyt globaalien vaatejättien kiinnostuksen.

Marimekko ja vastuullisia tekstiilimateriaaleja valmistava Spinnova esittelevät vihdoin ensimmäisen yhteisen kaupallisesti saatavilla olevan mallistonsa. Yhtiöt tiedottivat asiasta maanantaina.

Ensimmäinen pienmallisto tulee myyntiin valikoituihin myymälöihin jo tänään. Mallistoon kuuluu takki, housut sekä kangaslaukku, joita koristaa Maija Isolan ikoninen Unikko vuodelta 1964. 

Mallistoa on odotettu pitkään, sillä yhtiöiden kumppanuus alkoi jo vuonna 2017. Helmikuussa 2020 yhtiöt esittelivät kaksi prototyyppiasua pyrkimyksenään tuoda markkinoille kaupallinen yhteistyömallisto vuoteen 2022 mennessä. Marimekon ja Spinnovan yhteistyö huomioitiin vuonna 2020 yhdysvaltalaisen Fast Company -lehden Innovation by Design -kilpailun vastuullisuuskategoriassa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Menestyksemme takana on ollut todella tiivis yhteistyö yhtiöiden välillä. Olemme innoissamme, että pääsemme nyt esittelemään yhteistyömme tuloksena syntyneet ensimmäiset kaupallisesti saatavilla olevat Spinnova-kuitua sisältävät painetut tuotteet. Työssämme meitä kaikkia on innoittanut molempien yritysten yhteinen tahtotila löytää ratkaisuja muoti- ja tekstiilialan ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Uusi pienmallisto on askel kohti tavoitettamme, kertoo Marimekon Innovation Works -yksikön johtaja Suvi-Elina Enqvist tiedotteessa.

Marimekon tavoitteena on, että tulevaisuudessa ajattomat ja kestävät tuotteet tehdään tasapainossa ympäristön kanssa kiertotalouden periaatteita noudattaen. 

Yhteistyön myötä kuluttajien saataville tulee nyt ensimmäiset painetut tuotteet, joissa on käytetty patentoitua Spinnova-kuitusekoitetta. Puupohjainen materiaali on vastuullisesti hoidetuista metsistä hankitusta sertifioidusta puusta valmistettua sekä täysin kierrätettävää. Spinnovan teettämän selvityksen mukaan kuidun tuotannossa käytetään noin 99,9 prosenttia vähemmän vettä kuin esimerkiksi tavanomaisen puuvillakuidun valmistuksessa. Spinnovan tuotannossa ei käytetä lainkaan vaarallisia kemikaaleja.

Spinnovan innovaatio on herättänyt aiemmin myös monien muiden huippubrändien kiinnostuksen. Yhtiö on tehnyt sopimukset muun muassa Adidaksen, Tommy Hilfigerin, Calvin Kleinin ja Patagonian kanssa. Adidas myös toimi ankkurisijoittajana Spinnovan listauduttua Helsingin pörssiin vuonna 2021.