Kolumni

Saimi Hoyerilla ja American Expressillä on tuhannen taalan paikka hälventää suomalaisten epäonnistumisen pelkoa

27.4.2023 7:05
Toni Perez
Toisin kuin moni brändi luulee, harva meistä identifioi itsensä kaikessa onnistuvaan kiiltokuvaan. Kiinnostavimmat tarinat kautta aikojen ovat aina sisältäneet myös epäonnistumisia, kirjoittaa Toni Perez.

Seurasin viime viikolla osittain ärsyyntyneenä ja samalla myös huvittuneena kahta uutisointia. Niistä toisessa kerrottiin, kuinka Elon Muskin SpaceX-uutuusraketti räjähti palasiksi laukaisun jälkeen. 

Oliko kyseessä suuri epäonnistuminen? Kaikkea muuta. Musk onnitteli kokeen jälkeen SpaceX:n henkilöstöä ja painotti, että tuoreesta koelennosta on opittu paljon! Nämä kommentit saivat hienosti näkyvyyttä myös Suomen mediassa.

Samalla viikolla tuli tieto Saimi Hoyerin vetämän hotelli Punkaharjun konkurssista. Toisin kuin Muskin tapauksessa uutisointia leimasi pettymys. Helsingin Sanomat rääkkyi pääkirjoitussivullaan viime perjantaina, kuinka (Saimi Hoyerin) luottokortti lakkasi toimimasta. 

Toivon sydämeni pohjasta, että American Expressin markkinointitiimillä on rohkeutta jatkaa Hoyerin kanssa yhteistyötä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Kryptisestä ja lehden jo pahoittelemasta kirjoituksesta on vaikea vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin että konkurssin tehnyt yrittäjä ei sovellu maan johtavan sanomalehden mukaan talousbrändin mainoskasvoksi. 

Törmäsin lisäksi sosiaalisen median kanavissa markkinoinnin ja vaikuttajasuhteiden ammattilaisten kommentteihin siitä, kuinka Hoyerin kasvoikseen valinnut American Express on jättänyt taustatyöt tekemättä. Tähän en usko, sillä ilokseni brändi ei ole poistanut Hoyeria kampanjoistaan. Tosin huomasin, että jonkin verran Hoyerin osuutta on markkinoinnissa vähennetty muun muassa verkkosivuilla. 

Hoyer ja American Express voisivat edistää maassamme asennetta, jossa epäonnistuminen on sallittua, kunhan uskaltaa rohkeasti yrittää.

American Expressillä on nyt käsissään kaikki mahdollisuudet lisätä brändiinsä inhimillisyyttä ja tehdä samalla palvelus suomalaiselle yhteiskunnalle. Toisin kuin moni brändi luulee, harva meistä identifioi itsensä kaikessa onnistuvaan kiiltokuvaan. Kiinnostavimmat tarinat kautta aikojen ovat aina sisältäneet myös epäonnistumisia.

Toivonkin sydämeni pohjasta, että American Expressin markkinointitiimillä on rohkeutta jatkaa Hoyerin kanssa yhteistyötä. Antakaa esimerkiksi jäsenillenne mahdollisuus kuulla Hoyerin tarina ja keräämät opit. Uskon, että se voisi olla monen ihmisen talouden kannalta merkittävä teko. 

Ennen kaikkea Hoyer ja American Express voisivat edistää maassamme asennetta, jossa epäonnistuminen on sallittua, kunhan uskaltaa rohkeasti yrittää. Hoyerinkin tapauksessa uskon ja toivon, että seuraava raketti lentää ja saavuttaa kohteensa. Ja vaikka niin ei kävisikään, on Punkaharju lunastanut paikkansa kartalla Hoyerin ansiosta.

Toni Perez tarkkailee median ja viestinnän maailmaa erityisesti hyvän elämän näkökulmasta. Viestintätoimiston toimitusjohtajana työskentelevä Toni uskoo, että suomalaisesta ytimekkäästä ja suoraselkäisestä viestinnästä olisi kansainväliseksi vientituotteeksi, kunhan pakkaukseen muistetaan lisätä ripaus tunnetta.