Mikko Perttunen
Mainonta

Postin brändijohtaja: ”Se, että kampanja herättää keskustelua, on ainoastaan hyvä asia”

25.4.2023 8:00
Mikko Perttunen
Tuore Välitämme-kampanja keräsi kyllä huomiota, mutta vähemmän kiitosta.

Posti jakoi osana pari viikkoa sitten alkanutta Välitämme-kampanjaansa kolmeen miljoonaan suomalaiskotiin postikortin, jossa yritys pahoittelee sitä, ettei se aina ole oikein onnistunut kaikessa. Suomalaisissa tämä herätti kummastusta, eivätkä ihmiset oikein tahtoneet saada kampanjan viestistä kiinni.

– Postin viestintä herättää aina tunteita, niin tämäkin kampanja. Se, että kampanja herättää keskustelua, on minusta ainoastaan hyvä asia. Mielestämme kampanja on onnistunut, sillä sen tavoite oli herättää tunteita ja keskustelua, Postin brändistä, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Anna Salmi toteaa.

Salmen mukaan ajatus kampanjaan lähti postilaisilta itseltään.

Postia on monesti parjattu milloin mistäkin – syyttä ja syystä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Pyysimme heitä kuvaamaan, mistä postilaisuudessa ja Postin tarinassa heidän mielestään on kyse. Vastauksissa nousi vahvasti esiin, että postilaiset todella välittävät syvästi työstään ja sen laadusta – organisaation jokaisella tasolla.

Postia on monesti parjattu milloin mistäkin – syyttä ja syystä. Kiihtyvä digitalisaatio on haastanut perinteikkään valtionyrityksen, ja kirjepostin määrän laskiessa pakettipalvelut ja muu verkkokaupan logistiikka on muuttunut jatkuvasti merkityksellisemmäksi.

Muuttuvan maailman kanssa kipuilu on Postissa näkynyt esimerkiksi muutaman vuoden mittaisena yhtiön nimen Itella-harharetkenä ja poistumisena omalta ydinosaamisalueelta. Seitsemän vuotta sitten yhtiö esimerkiksi aloitti monen mielestä onneksi lyhyeksi jääneen nurmikonleikkuupalvelunsa.

Asiaton palaute tuntuu pahalta, mutta siihenkin halutaan reagoida

Salmi kertoo, että varsinkin silloin, kun virheeseen ei ole voinut itse vaikuttaa, tai kun onnistumiset tuntuvat jäävän näkymättömiksi, tuntuu negatiivinen ja asiaton palaute työntekijöistä henkilökohtaisesti pahalta. Samalla kuitenkin Postista haluttiin viestiä, että jokaisesta palautteesta välitetään, ja toimintaa halutaan parantaa. Kampanjassa nostetaankin avoimesti esiin esimerkiksi uutisotsikoita ja somessa saatua, välillä hyvinkin värikästä palautetta.

Välitämme-kampanjan tarkoituksena on Salmen mukaan tuoda esille postilaisia ja nimenomaan heidän arvokasta jokapäiväistä työtään. Jotkut ovat kuitenkin tulkinneet Postin viestin niin, ettei johto kantaisi vastuutaan. Tämä on kuitenkin Salmen mielestä harhakäsitys.

– Välittämisellä on kampanjassa kaksoismerkitys: itse työstä ja sen laadusta välittämistä ja ihmisille tärkeiden asioiden välittämistä. Olen ylpeä työkavereistamme, jotka ovat rohkeasti mukana kertomassa tarinaamme. Vastuu onnistumisesta ja sen mahdollistamisesta on erityisesti Postin johdolla, ja tähän olemme ylimmässä johdossa sitoutuneet, Salmi sanoo.

Lue myös: Kun yritys pyytää syntejään anteeksi, se on reilumpaa tehdä johdon kuin työntekijöiden äänellä

Salmi kertoo, että Postilla on tehty jo useamman vuoden ajan pitkäjänteistä työtä toiminnan kehittämiseksi, ja nyt koettiin, että on aika puhua aiheesta isommin.

– Suunta on oikea, mutta paljon on vielä tehtävääkin, Salmi arvioi.

Postin kampanjassa hyödynnetään asiakaspalautetta ja lehtiotsikkoja.

Suuressa mittakaavassa Postin kampanjan saama palaute on Salmen mukaan ollut asiallista, mutta työntekijät joutuvat kohtaamaan myös hyvin epäarvostavaa ja jopa täysin asiatonta palautetta.

– Tämä on valitettavasti tilanne ilman tätä kampanjaakin, ja kampanja on nimenomaan nostanut näkyväksi tätä palautetta. Me olemme täällä kaikki inhimillisiä ihmisiä tunteinemme, ja vaikka palaute olisi aiheellistakin, kukaan ei ansaitse ala-arvoisia kommentteja, Salmi muistuttaa.

– Tämä on matka ja meille postilaisille paljon enemmän kuin kampanja, hän lisää.