Talous ja nuoret TAT
Toimistot

Panu Mäenpää palaa Milttonille vahvistamaan asiakkaiden yhteiskunnallista vuoropuhelua

27.1.2023 8:11
Mikko Perttunen
Kokeneella viestijällä on pitkä tausta ihmisoikeusjärjestöissä.

Panu Mäenpää palaa Milttonille vaikuttajaviestinnän tiimiin johtajaksi 6. helmikuuta alkaen. Kokenut Mäenpää tulee Milttonille vahvistamaan yritysten ja organisaatioiden yhteiskunnallista vuoropuhelua viestinnän keinoin.

Mäenpäällä on kymmenen vuoden kokemus viestinnän strategisesta suunnittelusta ja toteutuksessa sekä yhteiskunnallisesta kampanjoinnista. Hän työskenteli Milttonilla jo aiemmin vuosina 2017–2021 johtavana asiantuntijana.

"Itselleni erityisen tärkeää on avata viestejä eri tavalla eri kohdeyleisöille."
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Viestintätoimistokokemuksen lisäksi Mäenpää on työskennellyt useammassa yleishyödyllisessä kolmannen sektorin järjestössä sekä viimeisimpänä mediasuhteista ja yrityskulttuurista vastaavana johtajana VR Groupissa.

Mäenpää on toiminut ihmisoikeusjärjestöissä hallituksen puheenjohtajana: Setassa vuosina 2015–2016 ja Helsinki Pridessa vuosina 2020–2022. Hänet valittiin tammikuussa 2023 Ihmisoikeusliiton johtokunnan puheenjohtajaksi.

– Vaikuttajaviestinnän kenttä on jatkuvassa muutoksessa, sillä jokaisella on mahdollisuus toimia vaikuttajana, missä tahansa kanavassa, mistä tahansa, milloin tahansa. Yritykselle tärkeiden viestien saaminen läpi edellyttää osallisuuden ja omistajuuden jakamista vahvasti niin sisäisesti kuin ulkoisesti, jotta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen päästään. Itselleni erityisen tärkeää on avata viestejä eri tavalla eri kohdeyleisöille. Etenkin aikana, jolloin disinformaatio on yhteinen vastustaja kaikille vastuullisille toimijoille, Mäenpää pohtii Milttonin verkkosivujen tiedotteessa.

– Haluamme vahvistaa kaikkea yhteiskunnallista vuoropuhelua organisaatioiden, yritysten ja ihmisten välillä. Panun supervoima on puhutella viestinnän keinoin ja herättää yhteiskunnallista keskustelua, Miltton Networksin toimitusjohtaja Elina Moisio lisää samassa tiedotteessa.