Niklas Noreby
Toimistot

Netprofile laajentaa Ruotsiin ja aloittaa yhteistyön Karin Bäcklundin kanssa

25.1.2023 10:43
Mikko Perttunen
Bäcklund on palkittu Ruotsissa PR-vaikuttaja-palkinnolla kahdeksana vuotena peräkkäin.

Viestintä- ja markkinointitoimisto Netprofile käynnistää toiminnan Ruotsissa. Yrityksen toimitusjohtaja Juha Frey kertoo, että koronapandemia teki rajat ylittävästä työstä sujuvampaa ja nopeutti siten laajenemista.

– Toimintojen käynnistäminen Ruotsissa on luonteva askel Pohjoismaisten palvelujemme kehittämisessä, Frey toteaa tiedotteessa.

Ollut ehdolla vuoden PR-persoonaksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Yrityksen edustajana Tukholmassa aloittaa seniorikonsultti ja digistrategi Karin Bäcklund. Bäcklund on työskennellyt digiviestinnän ja PR:n parissa yhteensä 14 vuotta niin B2B- kuin B2C-asiakkaiden kanssa. Joukossa on ollut yritysten lisäksi yksityishenkilöitä ja organisaatioita, esimerkiksi poliittisia puolueita.

Bäcklund on palkittu Ruotsissa PR-vaikuttaja-palkinnolla kahdeksana vuotena peräkkäin ja ollut ehdolla vuoden PR-persoonaksi Mynewsdesk PR Awards -kilpailussa vuonna 2020. Hän on kirjoittanut myös neljä kirjaa PR:n ja viestinnän saralta.

Bäcklund kuuluu viestinnän ammattilaisista koostuvaan PR-kollektivet-yhteenliittymään, mikä tarkoittaa sitä, että asiakkailla on tarvittaessa heti käytössään laajempi tiimi omien erikoisalueidensa osaajia Ruotsissa.

– Liityn riemulla Netprofilen perheeseen toimimaan sen edustajana Ruotsissa. Ruotsin mediamaisema ja yrityskenttä ovat omanlaisiaan, Bäcklund muistuttaa Netprofilen tiedotteessa.

Muokattu klo 11.31: Kuva vaihdettu