Kolumni

Moni organisaatio on nyt kriisissä, koska palkkasi tulevaisuustarkkailijan sijaan kasvuhakkerin

11.4.2022 7:05
Nea Barman
Kun riittävän moni taho jähmettyy, syntyy markkinoiden häiriötila. Kutsun sitä kriisiyhteiskunnaksi. Siinä tilassa moni organisaatio on tällä hetkellä, kirjoittaa Nea Barman.

Tulevaisuuden tutkiminen ja ennakointi on ollu trendikästä liike-elämässä ja markkinointialan ihmisten keskuudessa. Kirjoitusta ja puhujaa on löytynyt joka lähtöön.

Osasta kirjoituksista ja puheista paistaa kuitenkin läpi se, että niissä käsitellään vain yhtä kapea-alaista näkemystä tai mielipidettä. Se johtuu yleensä siitä, että kirjoittaja tai puhuja ei ole perehtynyt tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin keskeisimpiin menetelmiin tai osa-alueisiin, kuten historian laaja-alaiseen ymmärtämiseen.

Esimerkiksi ennakoinnista puhuttaessa olisi hyvä puhua myös skenaarioista eli vaihtoehtoisista maailmankuvista. Vaihtoehtoiset maailmankuvat eivät ole aina toivottuja, mutta ne tulee kuitenkin tunnistaa, sillä ne ovat mahdollisia tulevaisuuksia.

Yksinkertaisimmillaan tulevaisuudentutkimus, ennakointi ja skenaarioiden päivittäminen ovat jatkuvaa varautumista, jotta vältetään pahin mahdollinen eli kriisi. Se on tila, jossa organisaatio jähmettyy eikä tiedä, mitä tehdä seuraavaksi. Aikaa ja resursseja tuhlataan oikean toiminnan sijaan. Kasvua ei tapahdu. Eteenpäin ei mennä.

Kriisin jatkuessa tai syventyessä voi lopputuloksena olla esimerkiksi liiketoiminnan päättyminen tai viestinnällinen kriisi - joka pahimmillaan johtaa liiketoiminnan päättymiseen. 

Yksinkertaisimmillaan tulevaisuudentutkimus, ennakointi ja skenaarioiden päivittäminen ovat jatkuvaa varautumista, jotta vältetään pahin mahdollinen eli kriisi.

Yritykset palkkaavat nyt paljon growth hackereitä kasvattamaan liiketoimintaa markkinoinnin ja myynnin avulla. Growth hacker kokeilee vaihtoehtoisia menetelmiä, jotka auttavat yritystä kasvamaan nopeasti. Kun hyvä menetelmä löytyy, se monistetaan.

Mutta kuinka moni yritys on palkannut tulevaisuustarkkailijan? Siis ihmisen, jonka tehtävä on päivittää skenaarioita ja auttaa yritystä välttämään kriisit? Ihmisen, jonka pöydällä on aina vaihtoehtoinen toimintasuunnitelma odottamassa toteutumistaan, vaikka maailma ympärillä muuttuisikin ei-toivottuun suuntaan?

Konkreettisen kriisin kohdatessa organisaatiot eivät osaa toimia, sillä ne eivät ole varautuneet muutokseen riittävästi eli tehneet skenaarioita valmiiksi. 

Kun riittävän moni taho jähmettyy, syntyy markkinoiden häiriötila. Kutsun sitä kriisiyhteiskunnaksi. Tällaisessa tilassa moni organisaatio on tällä hetkellä. Emme kuitenkaan päätyisi kriisiin, jos pysyisimme toimintakykyisinä, vaikka maailma ympärillämme muuttuu. Meillä olisi vaihtoehtoiset tulevaisuudet mietittyinä valmiiksi, koska joku valmistautui siihen, että maailma ympärillämme muuttuu ja tulevaisuustarkkailija teki työnsä.

Nea Barman on tulevaisuustarkkailija, joka jakaa ajatuksiaan kuluttamisen kulttuurista. Hänen näppäimistöstään syntyy pohdintaa omasta kuluttamisesta ja kuluttamisesta kulttuurisena ilmiönä antiikin ajoista aina tähän päivään asti. Barman kirjoittaa paremman dialogin toivossa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)