41 prosenttia Helsingin seudun yrityksistä arvioi suhdanteiden heikkenevän paljon tai jonkin verran, parempia näkymiä odottaa vain 19 prosenttia vastaajista, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssi-kysely.
– Suhdannenäkymät kokonaisuudessaan ovat heikentyneet viime keväästä. Huolestuttavaa on yritysten aikaisempaa hieman synkemmät arviot työllisyyden kehityksestä, mikä saattaa lisätä kuluttajien varovaisuutta investoida asuntoihin, käyttää palveluita ja ostaa kulutushyödykkeitä, Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen arvioi tiedotteessa.
Yrityksissä koetaan kuluttajien kohonneiden asuntolainakustannukset heijastuvan liiketoimintaan. Peräti kaksi viidesosaa arvioi tilanteen heikentävän yrityksensä liiketoimintamahdollisuuksia. Tosin puolet vastaajista ei nähnyt kuluttajien korkokustannuksilla olevan mitään vaikutuksia.
– Kohonneet korkokustannukset vaikuttavat myös yrityksiin välillisesti, vaikka oman liiketoiminnan ydin ei olisikaan kuluttajille suunnatuissa palveluissa. Yksi tekijä on asumisen hinnan nousu, mikä vaikeuttaa entisestään työvoiman saatavuutta ja liikkuvuutta Helsingin seudulla, Lahtinen sanoo.
Helsingin seudun alueiden välillä on suuria eroja väestökehityksen trendeissä.