ETKO ry
Myynti

Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry aloittaa toimintansa

20.12.2023 12:17
Mikko Perttunen
Jäseniksi myös vähittäiskauppa ja operaattorit.

Elektroniikan Tukkukauppiaat ry laajenee koko alan yhteiseksi Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry:ksi.

– Yhdistyksen on tärkeää elää ajassa ja uskaltaa uudistua. Uuden yhdistyksen myötä tarjoamme entistäkin vaikuttavampaa edunvalvontaa. Lisäksi voimme tuottaa kattavampaa markkinatietoa toimialalta, mikä hyödyttää alaa, mediaa ja sidosryhmiä, ETKO ry:n toimitusjohtaja Taina Luukkainen (kuvassa kesk.) kertoo tiedotteessa.

Uudistuksen myötä kodintekniikka-alan yhdistykseen jäseniksi tulivat myös vähittäiskauppa ja operaattorit. Tähän asti yhdistys on palvellut valmistajia, maahantuojia ja tukkukauppiaita. Tiiviimpi yhteistyö on koko alalla odotettu ja merkittävä uudistus.

– Kodintekniikka on yhteiskunnan toiminnalle kriittinen toimiala, sillä se varustaa niin kodit kuin yrityksetkin muun muassa elintärkeillä kommunikaatiovälineillä. Yhteistyössä voimme huolehtia, että toimialalla on yhteiskunnallisesti parhaat mahdolliset toimintaedellytykset, Gigantin toimitusjohtaja ja ETKO ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Niko Sandström (kuvassa vas.) sanoo.

Lue myös: Gigantti antoi meille kullanarvoisen opetuksen myynnistä ja markkinoinnista, mutta kuunteleeko kukaan?

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)