Canva Pty Ltd
Digitaalisuus

Aalto-yliopiston tutkijat loivat Googlen kanssa tekoälymallin, joka simuloi tekstin näppäilyä älypuhelimella

18.4.2024 11:22
Mitra Vasara
Malli täydentää oikeilla käyttäjillä tehtyä, usein kallista ja aikaavievää testausta.

Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet koneoppimisen avulla luomaan mallin, joka pystyy ihmisen kaltaisella tavalla syöttämään tekstiä puhelimella. Malli on ensimmäinen laatuaan. Sen avulla on mahdollista simuloida erilaisia käyttäjäryhmiä – nuorista vanhoihin ja yhdellä sormella kirjoittaviin – ja selvittää, millaiset tekijät helpottavat ja toisaalta vaikeuttavat tekstinsyöttöä erilaisilla käyttäjillä.

– Loimme simuloidun käyttäjän, jolla on ihmisenkaltainen näkö- ja motorinen järjestelmä. Opetimme sitä miljoonia kertoja näppäinsimulaattorissa. Lopulta se oppi näppäilytaitoja, joita voi hyödyntää myös simulaattorin ulkopuolella erilaisissa näppäilytilanteissa, sanoo professori Antti Oulasvirta Aalto-yliopistosta tiedotteessa.

Tutkijoiden luomalle mallille voi antaa lauseen, jolloin se liikuttaa “silmiään ja sormiaan” sekä käyttää työmuistiaan, aivan kuten ihmiset näppäillessään. Se myös tekee samanlaisia virheitä ja korjaa niitä.

MAINOS
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Tekstinsyöttöä ennustava tutkimusmalli on kehitetty yhteistyössä Googlen kanssa. Tavoitteena on arvioida ja optimoida puhelinten näppäimistöjä. Malli täydentää oikeilla käyttäjillä tehtyä, usein kallista ja aikaavievää testausta.

Oulasvirta johtaa Aalto-yliopistossa tutkimusryhmää, joka tutkii erityisesti laskennallisia malleja ihmisten käyttäytymisestä. Mallien avulla voi esimerkiksi testata ja parantaa käyttöliittymiä sekä selittää ihmisen käyttäytymistä tehtävänsuoritustilanteissa. 

– Pystymme opettamaan tietokonemalleja siten, että emme tarvitse havaintoaineistoa suurelta ihmisjoukolta tehdäksemme ennusteita, Oulasvirta toteaa.

Tutkijat esittelevät tuloksensa toukokuun puolivälissä CHI-konferenssissa, joka on arvostetuin tieteellinen julkaisufoorumi sekä tapahtuma ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen tutkimuksen alalla. Julkaisu on jo saatavilla verkossa.

MAINOS