Tom Brunberg
Toimistot

Vaikuttajien managerointiin erikoistunut Emmi Lehtomaa valittiin vuoden 2023 helsinkiläiseksi nuoreksi yrittäjäksi

23.5.2023 14:51
Mikko Perttunen
36-vuotias Lehtomaa kokee, että todellinen kasvu on vasta alkamassa.

Helsingin Yrittäjät jakaa vuosittain alueellisen tunnustuksen menestyksekkäästä nuoresta yrittäjyydestä, ja tänä vuonna palkinnon sai Fament Oy:n perustaja, 36-vuotias Emmi Lehtomaa.

Vuonna 2019 perustettu Fament Oy tarjoaa managerointipalvelua tunnetuille sosiaalisen median vaikuttajille ja mediapersoonille. Manageroinnilla autetaan vaikuttajia kasvattamaan oman henkilöbrändin ympärille menestyvää liiketoimintaa ja löytämään sopivia yhteistyötahoja.

Lehtomaa on toiminut sosiaalisen median ja vaikuttajamarkkinoinnin parissa vuosia. Työskennelleessään alan palkkatöissä hän tunnisti Helsingin yrittäjien mukaan uudenlaisia mahdollisuuksia, joihin Suomessa kukaan ei ollut vielä tarttunut. Vuonna 2019 hän siirtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

Lehtomaan yritys on tunnettu siitä, että sen manageroitavaksi on haastava päästä. Asiakkaiden suuren määrän sijasta yritys panostaa harvoille tarjottavaan laadukkaaseen ja laajaan managerointipalveluun.

– Koen, että Famentin todellinen kasvu on vasta nyt alkamassa, vaikka jokainen vuosi on ollut meillä yrityksen koon tuplaamista. Tulevaisuudelta toivon, että onnistun luomaan paljon hyviä työpaikkoja Suomeen. Haluan rakentaa kannustavan työympäristön, jossa ihmisillä on oikeasti mahdollisuus kehittyä ja tehdä mielenkiintoisia töitä, Lehtomaa kertoo tiedotteessa.

Aluksi yritys työllisti freelancereita, mutta nyt palkkalistoilla on jo neljä työntekijää. Vuonna 2022 yrityksen liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa.

MAINOS