Perinteinen media on ollut jo pitkän tovin murroksessa. Digitalisaatio, somen räjähdysmäinen kasvu ja tekoäly ovat osaltaan luoneet maaperää haastajille, joista harva kuuluu Julkisen sanan neuvostoon tai on opiskellut päivääkään viestintää tai journalismia. 

Jotain kertoo se, että yhä useammin ihmiset saavat uutisensa nimenomaan somevaikuttajien kautta. Heitä luetaan ja kuunnellaan, ja heidän sanomisiinsa luotetaan. Yhdysvalloissa yli kolmannes nuorista aikuisista saa säännöllisesti uutisia nimenomaan vaikuttajilta. 

Myös Suomessa on lukuisia mielipidevaikuttajia, jotka ohjaavat keskustelua eri aiheista omista somekanavistaan käsin. Usein nämä elämänkoululaiset ajautuvat asiantuntijoiksi jonkun mielipiteen myötä. Tykkäykset ja kommentit tuovat heille näkyvyyttä, jonka myötä he legitimoivat itsensä ympärillä olevan aiheen asiantuntijoiksi. 

Alun soraäänet vähenevät yleensä ajan myötä, ja jossain vaiheessa jopa perinteinen media saattaa kysyä vaikuttajan näkemystä aiheeseen, jonka veturiksi hän on alun alkaen itse itsensä brändännyt. 

‍

Somevaikuttajien lisääntyminen on osaltaan kasvattanut epäluottamusta valtamediaa kohtaan. Luonnollisesti, sillä monet vaikuttajista toimivat tällaisen epäluottamuksen polttoaineena. Kun kilpaillaan massojen huomiosta, uskottava argumentti voittaa tutkitun tiedon. 

Myös koulutetut ammattilaiset ovat nostaneet häntäänsä murroksessa, jonka myötä monet eri alojen ammattilaiset ovat ottaneet somen haltuun ja tehneet siitä itselleen ja asiantuntijuudelleen toimivan viestintävälineen. Samoin on käynyt myös joillekin perinteisen median ammattitoimittajille, jotka ovat löytäneet somesta väylän viestiä uskottavasti ja vetävästi kohderyhmille, jotka jäävät usein elämäntapa-asiantuntijoiden tiedon varaan. 

Oma lukunsa on mediatalojen tekemä yhteistyö eri vaikuttajien kautta, jonka myötä ne tavoittavat laajemmin haluttua kohderyhmää. Vetovoimainen ja inhimillinen vaikuttaja on usein helpommin lähestyttävä kuin kylmältä kalskahtava korporaatio.

Paljon lähtee sen punnitsemisesta, ajanko osaltani asiaa vai omaa agendaa.

‍

Yhä useammalla yksityishenkilöllä, mutta myös yrityksellä, tuntuu olevan kiima ottaa osaa yhteiskunnallisiin keskusteluihin somen kautta. Kaipaus tuntuu kohdistuvan itsensä asiantuntijaksi brändäämiseen (moinen kun lisää myyntiä). 

Lähtökohtaisesti kannustettava ajatus, mikäli henkilö tai taho omaa tarvittavaa tietoa ja osaamista. Valitettavan usein lopputuloksena on kuitenkin joku puolivillainen Hessu Heinävedeltä, jonka ränttääminen ilmastonmuutoksen valheellisuudesta tai yrityskulttuurin murroksesta kerää tuhat tykkäystä. Tämä “suosio” tekee hänestä hetkessä omasta mielestään vaikuttajan, jolla on jopa velvollisuus viedä samaa sanomaa eteenpäin. Netistä löytää aina omaa näkemystä puoltavaa sisältöä, jolla voi tukevoittaa omaa epistolaa. 

Aikakautena, jolloin yhä useammat ihmiset pitävät kulmikkaita näkemyksiä vapahtajana vanhalle tiedolle, tarvitaan entistä vankempaa asiantuntijuutta, ja sen esiin tuomista. 

Oleellista on se, että eri alojen ammattilaiset aktivoituvat viestimään hanakammin nimenomaan omasta asiantuntijuudestaan käsin. Samaan aikaan olisi suotavaa, että yhä useammat yksityishenkilöt tai tahot pohtisivat kriittisemmin sitä, onko heidän syytä ottaa osaa juuri kyseiseen vallalla olevaan keskusteluun.

Kaikissa keskusteluissa ei riitä pelkkä halu olla jotain mieltä, jos näkemyksen pohjalla ei ole asiantuntevaa ymmärrystä. 

Kyse on kaikkea muuta kuin sananvapauden rajoittamisesta. Tähtäin on ennemmin siinä, ettei lauo väittämiä asioista, joiden riippuvuustekijät tai syy- ja seuraussuhteet ovat itselle liian monimutkaisia ymmärtää. 

Paljon lähtee sen rehellisestä punnitsemisesta, että ajanko osaltani asiaa vai omaa agendaa.

‍