Cuckoo
Brändit

Työhyvinvointipalveluita tarjoava Cuckoo aikoo saada liiketoimintansa lentoon brändiuudistuksen myötä

6.9.2021 8:35
Toni Rajamäki
Brändiuudistus on aina riski liiketoiminnalle, mutta oikein tehtynä se nostaa yrityksen täysin uudelle tasolle.

Monet yritykset ovat päätyneet tekemään brändiuudistuksia ja saaneet sitä kautta liiketoimintansa uuteen lentoon. Monilla yrityksillä brändiuudistus on epäonnistunut ja vienyt liiketoimintaa heikompaan suuntaan. Pahimmillaan epäonnistunut brändiuudistus vie kipuilevan yrityksen konkurssiin.

Siksi brändiuudistus pitää aina tehdään tarkkaan harkiten ajan ja ammattilaisten kanssa. Riskit ovat nimittäin aina isot.

Moni suomalainen yritys olisi voinut pelastua, jos brändiä olisi alettu miettiä uudelleen tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Moni yritys olisi voinut nousta uudelle tasolle ja valloittaa kotimaan markkinoiden lisäksi myös ulkomaan markkinoita.

Juuri tätä asiaa on pyöritelty suomalaisessa työhyvinvointipalveluita tarjoavassa Cuckoossa, joka päätyi tekemään rohkean ratkaisun ja uudistamaan koko yrityksen strategian ja brändin. Uusi brändi tuodaan julki lokakuun alussa.

Vuonna 2014 perustetun Cuckoon liiketoiminta on kasvanut mukavasti, ja yritys tekee voittoa, mutta nyt liikuntasovelluksestaan tunnettu yritys haluaa merkittävän kasvuloikan. Se tuskin olisi tapahtunut ainakaan vanhalla brändillä.

– En usko, että olisimme jatkaneet montaa vuotta ilman strategia- ja brändiuudistusta, myöntää Cuckoon perustaja ja toimitusjohtaja Veera Lehmonen (kuvassa).

Vielä ei voida olla varmoja, kuinka uudistus vaikuttaa yritykseen, mutta Lehmonen on enemmän kuin luottavainen. Riskit ovat tiedossa, mutta sitä yrittäminen on: riskinottoa.

– Uudistus ei kauhistuta minua yhtään. Siihen liittyy riskejä, mutta myös isoja mahdollisuuksia. Olen paljon miettinyt, mitä haluan, ja ajatukseni ei ole muuttunut. Ajattelen aina, että “go big or go home”. Lähdin parikymppisenä yrittäjänä liikkeelle isolla missiolla, mutta emme olleet silloin valmiita maailmanvalloitukseen. Uuden strategian ja brändin myötä toivottavasti olemme, sillä maailmanvalloitus on edelleen tahtotilana. Haluamme tehdä isosti, Lehmonen painottaa.

Uudistus ei kauhistuta minua yhtään. Siihen liittyy riskejä, mutta myös isoja mahdollisuuksia.

Lehmonen toivoo, että myös muissa yrityksissä uskallettaisiin tehdä rohkeita uudistuksia.

– Jos menee huonosti, silloin ainakin pitää uudistua. Monet yritykset, jotka ovat uskaltaneet uudistua korona-aikana, ovat nousseet aiempaa menestyvämmäksi yrityksiksi. Varman päälle pelaamisessa on myös omat riskinsä. Silloin harvemmin pystyy olemaan muita yrityksiä askeleen edellä.

Näin Cuckoo muutti brändiään

Cuckoolla on ollut yksi suuri ongelma, joka haluttiin ratkaista strategian muutoksella. Sen myötä täytyi tehdä myös brändiuudistus.

Cuckoo on tullut tunnetuksi taukoliikuntasovelluksestaan, jonka yritykset voivat ostaa työntekijöilleen. Cuckoota on pidetty vain sovelluksenkehittäjänä, vaikka todellisuudessa yritys on kokonaisvaltaista työhyvinvointipalvelua tarjoava toimija. Uuden strategian ja brändin myötä yritys pyritään tekemään tunnetuksi nimenomaan kokonaisvaltaisuudestaan, ja tällä kertaa ei kosiskella vain B2B-puolta vaan myös B2C-puolta.

– Lähdimme miettimään, mikä on meidän missio ja ambitio. Mitä olemme ja mitä emme ole. Millaiset arvot meillä on. Mietinnän pohjalta määritettiin asiat, joita haluamme muuttaa. Nyt uudesta ilmeestä huokuu se, mitä oikeasti olemme ja mitkä ovat arvomme, Lehmonen avaa.

Mietinnän pohjalta määritettiin asiat, joita haluamme muuttaa. Nyt uudesta ilmeestä huokuu se, mitä oikeasti olemme ja mitkä ovat arvomme

Koko Cuckoon visuaalinen ilme muuttuu, ja se on yksi iso osa koko prosessia. Myös sovelluksen ominaisuuksiin on tehty merkittäviä muutoksia, jotta se palvelisi sekä yritystä että loppukäyttäjää entistä paremmin. Yrityksen yksi tärkeimmistä arvoista on diversiteetti – ihmisten monimuotoisuus – ja se tulee ilmi muun muassa sovelluksen treenivideoilla, joissa näkyy nyt ihmisiä monista taustoista.

Uudistuvassa sovelluksessa korostuu pelillistäminen entistä vahvemmin, ja käyttäjien on nyt aiempaa helpompi löytää itselleen sopiva treenivideo uusien kategorioiden myötä. Käyttäjätilistä on tehty myös aiempaa henkilökohtaisempi, ja sitä voi hyödyntää myös vapaa-ajalla ystävien kanssa.

Kokonaisvaltaista työhyvinvointipalvelua tuodaan esiin muun muassa painottamalla yhteisöllisyyttä, jota sovelluksen avulla voi vahvistaa. Muita olennaisia asioita ovat ihmisten terveys, joka on iso tekijä niin yksilön kuin yrityksen kannalta.

– Hyvinvointi on laaja käsite, mutta hyvinvoinnin parantamiseen vaaditaan käytösmuutosta. Oli kyseessä sitten ravitsemus tai liikunta, niin omia tapoja pitää muuttaa. Tiedämme, että muutoksen voi tehdä saamalla tietoa ja oikeat välineet. Todellinen käytösmuutos vaatii näiden lisäksi kuitenkin myös motivointia ja iloa, ja siinä asiassa me pystymme auttamaan.

Yrityksen näkökulmasta isona uudistuksena tulee myös datan keräämisen muutos.

– Yritykset saavat dataa työntekijöidensä hyvinvoinnista enemmän ja enemmän. Työntekijä puolestaan näkee, mitä toimintoja hän on tehnyt eniten ja millainen fiilis hänellä on ollut.

Nyt edessä on kenties se tärkein osuus: uusi brändi ja uudenlainen tuote pitää osata myydä kohderyhmille. Aika näyttää, onnistuuko Cuckoo valloittamaan maailman uudistustensa myötä.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)