Videolle
Toimistot

Tuomo Sinkkonen, 34, teki yllättävän urasiirron ja päätti siirtyä Dentsulta johtajan paikalta selvästi pienempään toimistoon, koska hän haluaa muuttaa koko videotuotantoalaa

22.3.2021 15:05
Toni Rajamäki
Halusin osaksi kasvavan yrityksen tarinaa, Sinkkonen sanoo.

Videomarkkinointitoimisto Videolle on palkannut Tuomo Sinkkosen media- ja datajohtajaksi. Sinkkonen siirtyy Videolle-yritykseen Suomen suurimmasta mediatoimistokonsernista Dentsusta.

Urasiirtoa voidaan pitää yllättävänä, sillä Sinkkonen työskenteli Dentsulla videomarkkinoinnin kehityspäällikkönä. Huippupesti maineikkaassa toimistossa ei kuitenkaan estänyt kohta 35 vuotta täyttävää Sinkkosta siirtymään selvästi pienempään toimijaan.

– Tähän voisi sanoa klassisesti, että vaihtelu virkistää. Olin lähes päivälleen seitsemän vuotta Dentsussa, ja nyt halusin lähteä katsomaan pienemmän toimiston meininkiä. Halusin osaksi kasvavan yrityksen tarinaa, Sinkkonen kertoo MarkkinointiUutisille.

Pienen toimiston etuihin kuuluu muun muassa se, että oman kädenjäljen voi nähdä selkeämmin kuin isoissa toimistoissa.

– Sain tietenkin vaikuttaa asioihin Dentsullakin, mutta nyt pääsen vaikuttamaan suhteessa isommin. Omilla yksittäisillä teoillani on nyt suurempi merkitys.

Sinkkonen ei tarkoita vaikuttamista vain Videolle-yritykseen, vaan koko alaan. Hän haluaa viedä suomalaista videomarkkinointia modernimpaan suuntaan. Jo pelkästään media- ja datajohtajan titteli on harvinaisuus.

– Eri firmoissa on media- ja datajohtajia, mutta väitän, että tämä on melko uudenlainen pesti tuotantoalalla. En tiedä muita tuotantoyhtiöitä, joissa olisi otettu media- ja datapuoli näin rohkeasti haltuun. Tässä pääsee muuttamaan alan rakenteita, ja se oli myös iso syy siihen, miksi päätin vaihtaa työpaikkaa.

Mutta mihin suuntaan Sinkkonen haluaa viedä alaa Suomessa?

– Aikaisemmin on puhuttu tuotanto- ja mediaymmärrystarpeista erillisinä asioina, ja ne ovat usein haarautuneet eri toimistoiksi. Esimerkiksi tuotantopuolella on yleensä keskitytty pääosin kuvaamiseen ja editointiin. Nyt aiomme kuitenkin yhdistää tuotantoon media- ja dataymmärryksen, ja tällä tavalla voimme kehittää alaa eteenpäin. Tässä on vähän kuin siilojen purkamismeininkiä, Sinkkonen kiteyttää.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)