Unsplash/Franck
Media

Tämä tilasto kertoo, miksi mainostajat rynnistävät nyt TikTokiin

30.3.2021 15:10
Toni Rajamäki
Lähes joka toinen brittikuluttaja tutkii shoppailutrendejä ensisijaisesti TikTokissa.

Brittisivusto Uswitch.comin tuore selvitys kertoo, että TikTok on Isossa-Britanniassa kuluttajien keskuudessa suosituin somealusta shoppailutrendien tutkimiseen.

Jopa 41 prosenttia vastaajista etsii trendejä ensisijaisesti sensaatioksi nousseesta videopalvelusta. Toiseksi suosituin alusta on kuvapalvelu Instagram, joka oli vain 27 prosentilla vastaajista ensisijainen alusta shoppailutrendien tutkimiseen.

TikTokin ja Instagramin jälkeen britit tutkivat shoppailutrendejä ensisijaisesti eniten Pinterestissä (18 prosenttia) ja YouTubessa (8 prosenttia). Twitterin osuus oli vain neljä prosenttia ja Facebookin kaksi.

Tilasto kertoo hyvin sen, miksi mainostajat ovat rynnistäneet TikTokiin viimeisen vuoden aikana. Entrepreneur-sivuston mukaan TikTok on nopeiten kasvava somealusta maailmassa, ja sen käyttäjämäärä on noussut tänä vuonna jo yli miljardin. Siksi myös mainostajien määrän ennustetaan kasvavan tämän vuoden aikana merkittävästi. Markkinointialan analyysejä tekevän WARC:n tutkimuksen mukaan globaaleista markkinoijista 44 prosenttia aikoo lisätä mainostamista TikTokissa.

Myös suomalaisten kuluttajien ja mainostajien kiinnostus TikTokia kohtaan on kasvanut merkittävästi.

– Käyttäjämäärät ovat kuluneen vuoden aikana kasvaneet Suomessa kolminumeroisin prosentein, eikä se ole jäänyt huomaamatta markkinoijilta. Monet kotimaiset organisaatiot ovat lähteneet jo kokeilemaan kanavaa. Omista asiakkaistamme jok’ikisen kanssa siitä on vähintäänkin puhuttu, olipa toimiala mikä hyvänsä, sanoi sosiaalisen median asiantuntijatoimisto Kurion Creative Director Jari Lähdevuori MarkkinointiUutisten haastattelussa.

Lue myös: Ovatko suomalaiset mainostajat ymmärtäneet TikTokin potentiaalin? Näin vastaa sosiaalisen median asiantuntija Jari Lähdevuori

Lähdevuoren mukaan TikTokin menestyksen taustalla on nerokas algoritmi. Käyttäjät eivät yksinkertaisesti malta lopettaa videoiden selaamista.

– TikTok on jotain ihan muuta. Kuten Snapchat oli jokunen vuosi takaperin. Erilaisuus viehättää, ja sen jälkeen algoritmi koukuttaa. TikTokissa se on kuin huumetta, sanotaan. Jokainen kanavaa käyttänyt tietää sen omakohtaisesti.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)