Unsplash/Damian Zaleski
Ilmiöt

Suomalaisia palkataan aiempaa hanakammin Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan – tällaisia työpaikkoja on eniten tarjolla

18.8.2022 13:40
Toni Rajamäki
Etätyöskentelyn normalisoituminen on tuonut monille suomalaisille markkinointialalla työskenteleville uusia uramahdollisuuksia.

Koronapandemian myötä tapahtunut yritysten vauhdikas digitalisoituminen ja etätyömallin yleistyminen ovat muuttaneet myös työmarkkinoita, kun työpaikkaa ei tarvitse aina etsiä omasta kotikaupungistaan tai ei edes omasta maastaan.

HR-säännöksiin ja palkanlaskentaan erikoistunut yhdysvaltalaisyritys Deelin keräämä data osoittaa, että kansainvälinen rekrytointi käy kuumana ja että myös Suomesta siirrytään hanakasti ulkomaisiin yhtiöihin. Markkinointialallakin on tarjolla monia mahdollisuuksia suomalaisille.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Suomalaisia työntekijöitä palkataan eniten yhdysvaltalaisiin ja brittiläisiin yrityksiin. Yhdysvaltalaisissa yrityksissä suomalaisten työntekijöiden määrä on kasvanut viime vuoteen verrattuna noin 174 prosentilla, kun taas brittiläisyrityksissä vastaava kasvu on noin 121 prosenttia. 

– Suuri prosentuaalinen kasvu kertoo siitä, että etätyöskentelyn trendi säilyttää asemansa vakaana. Yrityksillä on nykymaailmassa entistä paremmat mahdollisuudet löytää tiimeihinsä sopivat työntekijät, sillä rekrytointi rajojen ulkopuolelta on huomattavasti helpompaa kuin ennen. Monissa maissa työllisyystilanne on vaikea, ja osaajia voi olla vaikea löytää rajojen sisältä. Palvelumme tukee yritysten kasvua ja kehitystä myös vaikeina taloudellisina aikoina, kertoo Deelin Suomen myyntijohtaja Frank Sfakiotakis tiedotteessa.

Tällä hetkellä tarvetta näyttää olevan monenlaisille työntekijöille. Kysyntää on muun muassa data-analytiikan osaajille ja ohjelmistosuunnittelijoille. Myös sisällöntuottajia on palkattu ulkomaille paljon. Usein heidän tittelinään voi olla esimerkiksi Digital Content Editor.

Mielenkiintoinen huomio liittyy vaikuttajiin: esimerkiksi Tanskasta ja Norjasta on palkattu ulkomaille paljon enemmän vaikuttajia kuin Suomesta.