Leon Bublitz / Unsplash
Media

Suomalaiset tavoittaa parhaiten YouTubesta – lähes jokainen suomalainen käyttää internetiä

30.3.2023 14:07
Mikko Perttunen
Some-markkinointiin käytettiin viime vuonna Suomessa noin 275 miljoonaa euroa.

Suomessa on yhteensä 5,41 miljoonaa internetin käyttäjää eli 97,7 prosenttia koko maan väestöstä, kertoo Meltwaterin ja We Are Socialin Digital 2023 Finland -tutkimus.

– Raportti osoittaa, että Suomessa kuljetaan globaalissa vertailussa edelleen digitaalisen kehityksen kärkipäässä lukuisia eri mittareita tarkasteltaessa. Arvioitaessa digitalisaatioon liittyviä trendejä, laitemääriä, internet-yhteyksiä, digitaalisia palveluita ja digitaalista käyttäytymistä suomalaisessa yhteiskunnassa, on tärkeä tarkastella myös muun muassa väestön ikärakennetta ja kaupungistumisen astetta. Tässä tutkimusraportissa näin on myös tehty, Meltwaterin myyntijohtaja Juri Volama sanoo tiedotteessa.

Sosiaalisen median osuus koko digitaalisen markkinoinnin kakusta kasvoi viime vuonna jo yli 28 prosenttiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Somen voima on suuri

Sosiaalisen median markkinointiin käytettiin Suomessa vuonna 2022 lähes 300 miljoonaa dollaria eli noin 275 miljoonaa euroa. Kasvua kertyi vuodessa lähes 13 prosenttia. Sosiaalisen median osuus koko digitaalisen markkinoinnin kakusta kasvoi viime vuonna jo yli 28 prosenttiin.

Yli 83 prosenttia suomalaisista käyttää vähintään yhtä sosiaalisen median kanavaa. Youtubella on 4,62 miljoonaa käyttäjää. Metan Facebook ja Instagram tulevat lähes rinta rinnan ja tavoittavat potentiaalisesti yli 40 prosenttia suomalaisista. Snapchat tavoittaa joka kolmannen suomalaisen ja Linkedin lähes samoissa määrin.

Twitter tulee edellisten perässä 1,5 miljoonalla ja Tiktok 1,4 miljoonalla käyttäjällä. Erityisesti viime vuoden aikana kasvoivat Tiktok ja Snapchat. Naiset suosivat miehiä enemmän Instagramia, Linkediniä ja Snapchatia, Twitter taas on huomattavan miehinen.

Käyttäjämäärät perustuvat eri kanavien mainonnan suunnittelutyökaluista saatuun tietoon ja niiden perusteella tehtyihin arvioihin.

Kotimaisista sivuista suosituimpia iltapäivälehtien verkkosivut

Google on suomalaisten käyttäjien keskuudessa ylivoimaisesti suosituin hakukone, ja sillä tehdään yli 93 prosenttia kaikista hauista.

Semrushin laatiman listauksen mukaan suomalaiset vierailivat Youtube.comissa 233 miljoonaa kertaa ja Google.comissa 227 miljoonaa kertaa. Kolmanneksi eniten käyntejä eli noin 69 miljoonaa, kertyi Iltalehden sivustolle ja neljänneksi eniten Iltasanomien sivustolle. Yle oli vertailun viides lähes 40 miljoonalla vierailulla. Eniten hakuja kertyi Iltalehdelle ja toiseksi eniten Iltasanomille. Kolmanneksi eniten haettiin säätä.

Suomalaisista 88,5 prosenttia on suorittanut maksuja mobiililaitteellaan tai internetissä. 4,1 miljoonaa suomalaista suoritti hankintoja internetistä. Yksittäisistä tuotekategorioista eniten kasvua oli elintarvikkeissa, joita ostettiin vuonna 2022 verkosta noin 450 miljoonalla eurolla. Verkosta hankittavien ruokaostosten määrä kasvoi lähes 19 prosenttia.