
Suomen Tietotoimiston hallitus on päättänyt jatkaa STT:n toimintaa uutis- ja kuvatoimistona.
Talouden vakauttamiseksi STT aloittaa kuitenkin muutosneuvottelut, joista alustavan arvion mukaan voisi seurata henkilöstövähennyksiä enintään 25 henkilötyövuotta.
Vähennystarpeesta valtaosa kohdistuu toimitukseen. Muutosneuvotteluiden piirissä on tässä vaiheessa kaikkiaan 88 henkilöä. Osa STT:n toiminnoista on rajattu neuvotteluiden ulkopuolelle.
Samalla jatketaan STT:n uusien palveluiden ja tekoälyn käyttöönoton suunnittelua sekä muuta teknologista kehittämistä vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Myös keskustelu valtion mahdollisuudesta osallistua tulevaisuuden varmistamiseen teknologisessa murrosvaiheessa jatkuu.
STT:n pääomistajan Sanoma Media Finlandin uutismediat Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Satakunnan Kansa Länsi-Suomi ilmoittivat syyskuussa vähentävänsä merkittävästi tai luopuvansa STT:n uutistoimisto- ja kuvapalveluiden käytöstä. Sanoma on ollut STT:n suurin asiakas.
STT:n hallitus ja johto ovat syksyn aikana työskennelleet kansallisen uutistoimiston säilyttämiseksi.
– Olemme tulevan toiminnan suunnittelussa varmistaneet, että STT tarjoaa edelleen luotettavaa uutis- ja kuvapalvelua kaikista merkittävimmistä ja kiinnostavimmista aiheista ympäri vuorokauden, toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen kertoo tiedotteessa.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä