Toimistot

Sisters Incille hyvä tulos laihojen koronavuosien jälkeen – haasteena kuitenkin työvoiman saatavuus

11.5.2023 16:10
Mikko Perttunen
Vanhat työntekijät ottivat epätavallisessa tilanteessa vastuuta myös oman roolinsa ulkopuolelta.

Espoolainen tapahtumamarkkinointitoimisto Sisters Inc. ylsi viime vuonna historiansa suurimpaan tulokseen kasvattamalla liikevaihtoaan vuoden aikana noin 70 prosenttia kuuteen miljoonaan euroon.

Sisters Incilta kerrotaan, että vuosi 2022 oli tapahtuma-alalla kaikin tavoin poikkeuksellisen hyvä vuosi, ja koronarajoitusten jälkeen tapahtumien kysyntä oli jopa ylikuumentunutta. Samaan aikaan alalla oli kuitenkin myös merkittävä työvoimapula. Tämä asetti toimijat haastavaan tilanteeseen.

Tapahtumasuman alkaessa palkkasimme uusia tekijöitä, joilla ei ollut vielä osaamista alalta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Tapahtumasuman alkaessa palkkasimme uusia tekijöitä, joilla ei ollut vielä osaamista alalta. Se aiheutti painetta jo kokeneelle henkilöstöllemme. Selvisimme sillä, että vanhat työntekijämme ottivat suurempaa vastuuta ja joustivat paljon myös oman roolinsa ulkopuolella. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen, ja tässä on myös syy nyt tuntuvaan palkitsemiseen, Sisters Incin toinen omistaja-perustaja Dana Pikkarainen kertoo.

Hän viittaa henkilöstölle jaettuihin bonuksiin, joiden suuruus oli nyt yhteensä 10 prosenttia tuloksesta.

Pikkaraisen mukaan yrityksessä kehitettiin korona-aikana omia prosesseja ja työkaluja tehokkaammiksi sekä satsattiin asiakaspalveluun ja tapahtumien sisältöihin.

– Profiloiduimme myös virtuaalitapahtumien tekijöinä, joka toi meille uudenlaisia asiakkuuksia. Näiden uusien avausten myötä on tullut luonnollista jatkumoa, Pikkarainen toteaa.

Sisters Inc. on osa suomalaisomisteista Sisters Groupia, johon kuuluu myös brändikumppanuustoimisto Mätch Inc.