Outshine ja Kulosaaren tennishallit ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Elokuussa Kulosaaren tennis- ja sulkapallohalli vaihtaa nimensä Outshine Centeriksi.
Samalla Outshinen asiakkaiden varattavaksi tulee uusi 152-neliöinen mainospinta.
Mainospinta tavoittaa Outshinen mukaan jopa 650 000 ohikulkijaa viikossa.
– Tämä on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista pysyvistä mainospinnoista ja taas yksi askel kaupunkikuvan elävöittämiseksi – rakennuksessa, jonka olemassaolon oikeutukseen uskomme täysillä, Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö summaa tiedotteessa.
Kulosaaressa on pelattu tennistä ulkona jo yli vuosisadan ajan, ja ensimmäinen sisähallikin rakennettiin jo 1920-luvulla – tosin silloin vain noin kymmeneksi vuodeksi. Vanhan hallin tilalle nousi ensin Fenno- ja Fennada-Filmi-elokuvateatterit ja sittemmin yksityishuvila.
Nykyisen hallin suunnitteli arkkitehti Heikki Tallgren vuonna 1998.
Outshinen liikevaihto nousi viime vuonna 4,84 miljoonaan euroon. Kasvua oli 56 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu jatkuu, sillä Outshinesta kerrotaan, että viime vuoden liikevaihto on ylitetty jo tässä vaiheessa vuotta.