Matkahuolto
Myynti

Matkahuolto ostaa Smartmilen pakettiautomaatit ja käynnistää oman automaattiverkoston rakentamisen

20.12.2023 11:24
Mikko Perttunen
”Haluamme, että kuluttajan ei tarvitse juosta Matkahuollon kuljettamien pakettien perässä. Kauppa auttaa meitä saavuttamaan tätä tavoitettamme.”

Matkahuolto on sopinut ostavansa Smartmile-yhtiön koko 148 pakettiautomaatin verkoston. Smartmile vastaa jatkossakin automaattien ohjelmistopalvelujen toimittamisesta. Tavoite on siirtää automaatit Matkahuollon hallintaan alkuvuonna. Kuluttajille muutos tulee näkymään asteittain vuoden 2024 alusta alkaen.

Kauppaan kuuluvat automaatit sijaitsevat keskeisillä paikoilla muun muassa kymmenien Keskon, Lidlin ja S-ryhmän kauppojen sekä R-kioskien yhteydessä. Suurin osa automaateista on pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

Matkahuollon tiedotteessa kerrotaan, että pakettiautomaattien hankinta on osa yrityksen uuden strategian mukaista palvelupisteverkoston kehittämistä. Pakettiautomaateilla on tähänkin asti ollut keskeinen rooli Matkahuollon verkostossa, mutta niiden määrä ei riitä tällä hetkellä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin, ja tulevina vuosina Matkahuolto hakee vielä voimakasta kasvua.

– Tämä kauppa antaa erinomaiset lähtökohdat Matkahuollon oman automaattiverkoston rakentamiseen. Tavoitteemme on laajentaa verkostoa ja lisätä lokerokapasiteettia erityisesti niillä alueilla, joissa siitä on tällä hetkellä suurin pula, Matkahuollon pakettipalveluiden johtaja Kati Nevalainen kertoo tiedotteessa.

Suomalaiset suosivat nimenomaan automaattinoutoja. Marraskuussa tehdyssä Matkahuollon asiakaskyselyssä lähes 60 prosenttia vastaajista halusi noutaa lähetyksensä mieluiten automaatista.

– Täydestä automaatista toiseen pisteeseen ohjatut paketit ovat eniten kuluttajia harmittava asia pakettipalveluissa. Tyytymättömyys kasvaa, jos paketti päätyy siirron vuoksi kauas alkuperäisestä noutopisteestä tai vastaanottaja ei ole voinut vaikuttaa paketin kulkuun. Kehitämme palveluitamme ja verkostoamme siten, että uudelleenohjauksen tarve on mahdollisimman vähäinen ja että vastaanottaja voi itse valita vaihtoehtoisen palvelupisteen. Haluamme, että kuluttajan ei tarvitse juosta Matkahuollon kuljettamien pakettien perässä. Kauppa auttaa meitä saavuttamaan tätä tavoitettamme, Nevalainen summaa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)