Digitaalisuus

Markkinoijat kokevat haasteita erityisesti markkinointi-investointien tuottoprosentin mittaamisessa

Evästeiden poistuminen on saanut markkinoijat keksimään uusia ratkaisuja.
Kuva:
Unsplash/Dylan Gillis
Markkinoijat kokevat haasteita erityisesti markkinointi-investointien tuottoprosentin mittaamisessa

Yrityksille digitaalisia palveluja tarjoavan Salesforcen State of Marketing -selvitys kertoo, että markkinointi on kokenut isoja muutoksia koronapandemian aikana, mutta alalla ollaan silti optimistisia lähitulevaisuuden suhteen.

Raporttiin kerättiin tietoa kymmenistä eri maista ja tuhansilta markkinoijilta.

Optimismin lisäksi alalla on myös huolenaiheita, sillä nopeasti muuttuva ympäristö on tuonut myös markkinoijien työhön muutoksia. Salesforce kertoo, että Pohjoismaissa markkinoijat kokevat haasteita etenkin ROI:n eli markkinointi-investointien tuottoprosentin mittaamisessa.

Haasteiksi koetaan myös asiakkaiden kanssa viestiminen reaaliaikaisesti, toimivan asiakaspolun luominen eri kanavien ja laitteiden välille, organisaatioiden puutteelliset rakenteet ja prosessit sekä yhtenäisen näkymän luominen asiakasdataan läpi organisaatioiden.

Haasteiden taustalla on muun muassa kiihtyvä digitalisaatio. Monissa digiyrityksissä painitaan esimerkiksi osaajapulan kanssa, mikä hidastaa kehitystä. Oman lukunsa on tuonut myös koronapandemia, joka on muuttanut ihmisten ja yritysten toimintatapoja. Salesforcen raportista selviääkin, että vuosien 2020 ja 2021 tapahtumat ovat vaikuttaneet valtaosaan markkinoijista.

– Muutoksia on tapahtunut ennennäkemätöntä tahtia, oli kyse sitten uusista innovaatioista tai vallitsevista olosuhteista. On kuitenkin todella hienoa, kuinka hyvin asiakaskokemusta ja asiakkaiden tarpeita on voitu huomioida myös digitaalisia kanavia pitkin, toteaa Salesforcen Suomen maajohtaja Taira Tepponen tiedotteessa.

Myös Googlen päätös poistaa kolmannen osapuolen evästeet Chrome-selaimestaan on tuonut markkinoijille lisätyötä, sillä tiedon keräämiseen on täytynyt keksiä uusia keinoja. Salesforcen mukaan toisen osapuolen data sekä kiinnostuksen kohteet ja mieltymykset nostivat suosiotaan vuodesta 2020. Offline-identiteetit ja anonyymit digitaaliset identiteetit laskivat eniten.

Tulosten mukaan positiivista kehitystä on tapahtunut muun muassa tekoälyyn panostamisessa, sillä jopa 60 prosentilla markkinoijista on jo olemassa tekoälystrategia. Lukema on kasvanut vuodessa 57 prosentilla. Vastaajista 40 prosenttia odottaa, että tietolähteiden määrä kasvaa vuoden 2022 loppuun mennessä 40 prosentilla.

Rajut muutokset eivät ole kuitenkaan horjuttaneet uskoa tulevaisuuteen, sillä kaksi kolmasosaa markkinoijista uskoo yrityksensä liikevaihdon kasvavan seuraavan 12–18 kuukauden aikana. Positiivista on myös se, että  77 prosenttia  kokee  työnsä tuottavan enemmän arvoa kuin vuosi sitten.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa