Mainonta

Mainonnan määrä kasvoi elokuussa – näillä aloilla nähtiin eniten kasvua

Kasvua tapahtui 10 prosenttia viime vuoden vertailuajankohtaan nähden.
Kuva:
Unsplash/Wojtek Witkowski
Mainonnan määrä kasvoi elokuussa – näillä aloilla nähtiin eniten kasvua

Mainonnan määrä Suomessa kasvoi elokuussa viime vuoden vertailuajankohdasta, kertoo Kantarin tuore tilasto. Kasvua tapahtui yhteensä 10 prosenttia.

Kasvu oli odotettavissa, sillä keväällä puhjennut koronakriisi vaikutti mainostamiseen pitkän tovin. Etenkin tietyillä aloilla mainosten määrä laski merkittävästi.

Kaikki mediaryhmät eivät ole kuitenkaan palautuneet viime vuodesta, sillä tämän vuoden elokuussa laskussa olivat elokuvamainonta, kaupunki- ja noutolehtien mainonta sekä aikakauslehtien mainonta. Näiden osuus kaikesta mainonnasta on kuitenkin pieni – alle 10 prosenttia.

Aloja vertaillessa tämän vuoden elokuun suurimpiin nousijoihin lukeutui muun muassa matkailu- ja liikenneala, joka on toipumassa koronakurimuksestaan. Myös vähittäiskaupan sekä telepalvelujen mainostajat lisäsivät selvästi mainoseurojaan.

Positiivista kehitystä on nähtävissä myös työpaikkailmoitusmainonnassa, sillä mainonnan määrä kasvoi viime vuoden elokuusta 36,6 prosentilla. Myös tämä kehitys oli odotettavissa, sillä yritykset olivat varpaillaan korona-ajan ensimmäiset kuukaudet ja välttivät uusia investointeja.

Viime vuosi erittäin hankala koko mainosmyynnissä, sillä investoinnit laskivat vuodesta 2019 yli 10 prosentilla. Nousua onnistui tekemään ainoastaan verkkomainonta, joka kasvoi 2,2 prosentilla vuodesta 2019. Verkkomedian osuus kaikesta mainonnasta oli 47 prosenttia. Toiseksi suurin mediaryhmä oli televisio 19 prosentin osuudellaan.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa