Unsplash/Markus Spiske
Ilmiöt

Lukuisat brändit haluavat sponsoroida suomalaiskoripalloilija Awak Kuieria, joka solmii nuoresta iästään huolimatta merkittävän kokoisia kumppanuuksia

27.5.2021 14:50
Toni Rajamäki
Kuier aloittaa WNBA-uransa Dallasissa tällä viikolla.

Awak Kuieria voidaan sanoa kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi suomalaiseksi naiskoripalloilijaksi. Siitä kertoo muun muassa se, että hänet varattiin huhtikuussa Yhdysvaltain ammattilaisliiga WNBA:han varaustilaisuuden toisena pelaajana. 19-vuotiaan suomalaisen kaappasi Dallas Wings, jossa Kuier debytoi tulevana yönä Suomen aikaa.

Aikainen varaus oli historiallinen, sillä ennen Kuieria WNBA:han oli varattu vain yksi suomalaispelaaja, Taru Tuukkanen, joka varattiin 20 vuotta sitten tilaisuuden 57. pelaajana. Tuukkanen ei koskaan lähtenyt pelaamaan ison veden taakse, ja Kuierista tuleekin historian ensimmäinen suomalaispelaaja WNBA:ssa.

Siksi ei olekaan ihme, että toimittajat ja urheilufanit seuraavat herkeämättä Kuieria, jonka suosiosta kertoo etenkin se, että Yle on päättänyt näyttää Dallas Wingsin otteluita Areenassa – vain ja ainoastaan yhden suomalaispelaajan takia.

Kuierin suosio on luonnollisesti näkynyt myös brändien kiinnostuksena, joka on kasvanut valtavasti tänä vuonna WNBA-varauksen jälkeen.

– Varaus toi välitöntä kiinnostusta. Sen myötä Nikesta tuli Awakin yhteistyökumppani, mitä ei olisi ikinä tapahtunut ilman varausta, kertoo Kuierin sponsorointitoimiston Red Carpet Brand Alliancesin perustaja ja toimitusjohtaja Risto Oksanen.

– Kiinnostus on valtavaa, ja yritykset lähestyvät meitä koko ajan. He lähettelevät tuotteitaan Awakille ja sanovat, etteivät he tarvitse vastapalvelusta.

Oksanen sanoo, että Kuierin kohdalla mietitään tarkasti, minkä brändien kanssa tehdään yhteistyötä. Ensinnäkin yhteistyökumppaneita otetaan vain rajallinen määrä, ja tavoitteena on luoda pitkäaikaisia kumppanuuksia valittujen brändien kanssa.

– Uskon, että kumppaneita on lopulta noin 4–5, ja ne ovat isoja sekä pitkäaikaisia kumppanuuksia. Emme lähde yhteistyöhön, jossa brändi haluaa hyötyä Awakin ympärillä olevasta hypetyksestä vain lyhyellä tähtäimellä.

Tärkeässä roolissa on myös brändin arvot ja tuote.

– Haluamme kumppaneita, jotka pitää urheilijasta huolta ja jotka varmistaa, että urheilija voi hyvin ja pystyy kehittymään. Brändin tuotteiden täytyy olla sellaisia, jotka liittyvät Awakiin. Emme ota mitään irrallista juttua.

Haluamme kumppaneita, jotka pitää urheilijasta huolta ja jotka varmistaa, että urheilija voi hyvin ja pystyy kehittymään.

Tällä hetkellä Kuier tekee yhteistyötä urheilubrändi Niken lisäksi urheilujuomabrändi Celciuksen ja proteiinipatukoistaan tunnetun Fastin kanssa. Oksasen mukaan portfolioon tulee kesän aikana pari kumppania lisää.

Yhdysvalloissa voi takoa miljoonatiliä sponsorisopimuksilla

Kuier on solminut nuoresta iästään huolimatta rahakkaita sponsoridiilejä. Jo pelkästään pienten diilien solmiminen Suomessa on hankalaa joukkuelajia pelaavalle naisurheilijalle, joten Kuierin kohdalla puhutaan poikkeuksellisen isoista sopimuksista.

– En voi sanoa summia, mutta kyseessä on merkittäviä sopimuksia, jotka kestävät vertailun miesurheilijoiden sopimuksiin, Oksanen paljastaa.

Yhdysvalloissa Kuier voi päästä koviin tuloihin. WNBA:ssa keskipalkka on noin 100 000 dollaria kaudessa, mutta parhaimpien pelaajien palkka nousee noin 200 000 dollariin. Sponsoreilta tulevat tulot voivat kasvaa vieläkin isommiksi kuin vuositulot.

– Jo puhtaasti markkina määrää sen. Suomessa on reilut viisi miljoonaa ihmistä ja Yhdysvalloissa yli 300 miljoonaa, joten sponsorointisopimusten arvot ovat moninkertaisia verrattuna Suomeen.

Suomessa on reilut viisi miljoonaa ihmistä ja Yhdysvalloissa yli 300 miljoonaa, joten sponsorointisopimusten arvot ovat moninkertaisia verrattuna Suomeen.

Joukkuelajien naisurheilijat eivät ole perinteisesti halutuimpien yksilöiden joukossa sponsorien silmissä, mutta tilanne on onneksi muuttunut viime vuosina. Esimerkiksi maailman kenties tunnetuin naisjalkapalloilija, Yhdysvaltain maajoukkueen tähti Megan Rapinoe tienaa vuosittain kumppanuuksillaan miljoonia dollareita.

Rapinoen suosio perustuu etenkin siihen, että hän tuo vahvasti esiin mielipiteitään ja arvojaan vaikuttaen laajalti koko yhteiskuntaan.

Oksanen sanoo, että myös Kuier haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sen myötä ei olisi ihme, jos nuoren suomalaisen sponsoritulot kasvavat tulevaisuudessa merkittävästi.

– Yhdysvalloissa kyse on paljon persoonasta. Jos urheilijalla ei ole minkäänlaisia arvoja, yhteistyö voi olla arvotonta brändille. Awak on huippu-urheilija, joka jo persoonallaan edistää niin rodullista kuin sukupuolten välistä tasa-arvoa. Lisäksi hänelle on luontaista viestiä yhteiskunnallisista epäkohdista, Oksanen kertoo.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)