Brändit

Lidlin vientikilpailun kautta viidelle suomalaistuotteelle tie auki ulkomaiden liikkeisiin

13.2.2024 8:27
Mikko Perttunen
Kaikilla suomalaisten suuhun sopivilla tuotteilla ei välttämättä ole vientipotentiaalia.

Lidl etsi oman vientikilpailunsa kautta suomalaisia tuotteita ulkomaille vietäväksi. Kilpailun voittajat saavat oikoreitin ruokakauppojen hyllyille Eurooppaan.

Voittajiksi selviytyivät Finlandia Candyn revontulimarmeladi, Finnforelin savustettu kirjolohifilee, Jokilaakson Juuston cashewpohjainen proteiinivanukas, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko Pils 5,5 % sekä Linkosuon leipomon kaurasipsi, jotka voivat jo vuoden sisään löytää tiensä Lidleihin ympäri Euroopan.

Kilpailussa etsittiin tuotteita, joilla nähdään potentiaalia maistua ihmisille laajasti eri Euroopan maissa. Vientikilpailu huipentui finaaliin, jossa yritykset pääsivät pitchaamaan tuotteensa sekä maistattamaan niitä raadille. Raadissa oli jäseniä Suomen Lidlin lisäksi Ranskasta ja Ruotsista.

– Saimme kilpailuun yli sata upeaa suomalaista tuotetta, eikä voittajien valitseminen ollut todellakaan helppoa. Maku on totta kai tärkein, mutta pelkästään suomalaisten suuhun sopivalla tuotteella ei ole vientipotentiaalia. Keskeinen kriteeri on se, kuinka houkuttelevana uskomme tuotteen olevan kansainvälisen ostajan silmissä. Voittajaviisikko koostuu keskenään sopivasti erilaisista tuotteista, joista jokainen on omalla tavallaan kiinnostava, Lidl Suomen kaupallinen johtaja Mikko Forsström kertoo tiedotteessa.

Tuotteet pääsevät ostotapahtumaan Saksaan, jossa Lidlin kansainväliset ostajat pääsevät tutustumaan tuotteisiin ja voivat tilata niitä omien maidensa Lidlien hyllyille. Lidlillä on toimintaa yli 30 maassa ja yli 12 200 myymälää, joten ostotapahtumasta avautuu isoja ovia suomalaisille tuotteille.

Lidlin kansainvälisen verkoston kautta viedään jo tällä hetkellä suomaisia tuotteita maailmalle. Vuonna 2022 noin 60 suomalaista yritystä vei tuotteitaan Lidleihin muualla Euroopassa. Lidlin hyllyillä on vuoden aikana myyty lähes 200 suomalaista alkuperää olevaa tuotetta. Osa vientituotteista on myynnissä vakiovalikoimassa ja osa myydään kertaluonteisesti erinä.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)