Liana Technologies
Digitaalisuus

Liana Technologies pyrkii nyt valloittamaan Ruotsin, jossa paikallisilla yrityksillä on paljon opittavaa markkinointiteknologian hyödyntämisestä

18.2.2022 9:10
Toni Rajamäki
Toimitusjohtaja Samuli Tursaan mukaan suomalaiselle insinööriosaamiselle on tarvetta Ruotsissa.

Oululainen Liana Technologies on kasvanut viime vuosina suomalaisen markkinointiteknologiakentän tähtipelureihin. Tänä päivänä yrityksellä on Oulun lisäksi toimistot Helsingissä, Tukholmassa, Pariisissa, Berliinissä, Dubaissa ja Hongkongissa, ja asiakasmäärä on jo noin 3500.

Tavoitteet ovat kuitenkin selvästi korkeammalla, sillä kansainvälisen toimijan kasvulle ei ole rajoja. Paljon kertoo se, että asiakkaista noin 70 prosenttia tulee Suomesta, joten yritys on vasta raapaissut pintaa ulkomailla.

Tällä hetkellä Lianan konkreettisena tavoitteena on kasvaa pohjoismaiden suurimmaksi digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän pilvipalveluja tarjoavaksi toimijaksi, ja juuri siksi yritys panostaa tällä hetkellä vahvasti Ruotsiin, jossa on Pohjoismaiden suurin markkina.

Lianalla on jo Ruotsissa nelisen sataa asiakasta, ja Tukholman-toimipisteessä työskentelee 13 henkilöä. Tämän pitäisi kuitenkin olla vasta alkua, sillä potentiaalisia asiakkaita on tuhansia.

Lianan toimitusjohtaja Samuli Tursas (kuvassa vasemmalla) painottaa, että Ruotsissa piilee valtava potentiaali, ja hän myös tietää, etteivät Lianan tavoitteet ole vain haaveilua: länsinaapurissa on nimittäin eräänlainen markkinointiteknologioiden aukko, jonka suomalaiset voivat paikata.

– Kyse on etenkin siitä, että suomalaiset yritykset panostavat enemmän dataan ja markkinoinnin automaatioon, kun taas ruotsalaisyritykset panostavat brändin rakentamiseen ja isojen mainossummien käyttämiseen. Suomalaiset ovat tässä asiassa todella pitkällä, kun taas ruotsalaisilla on vielä opittavaa, Tursas sanoo ja lisää:

– Suomalaiselle insinööriluonteelle on tilausta Ruotsissa.

Ja niin on muuallakin maailmassa. Insinöörikansana tunnettu Suomi on koko maailman mittakaavassa markkinointiteknologioiden kehityksen eturintamassa.

– Esimerkiksi Supermetricsin hieno tarina ei ole sattumaa. Täällä uskotaan datapohjautuvan markkinoinnin ratkovan ongelmia ja tuovan hyötyä yrityksille.

Täällä uskotaan datapohjautuvan markkinoinnin ratkovan ongelmia ja tuovan hyötyä yrityksille.

Lianan nousu Pohjoismaiden markkinajohtajaksi on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka ruotsalaisyrityksillä on opittavaa datapohjaisesta markkinoinnista, on länsinaapurissa silti paljon markkinointiteknologiakentän toimijoita, joista Lianan suurin kilpailija on Apsis International AB. Apsis on kasvanut Lianan tavoin nopeasti ja yltänyt jo noin 40 miljoonan euron liikevaihtoon. Lianan liikevaihto on pyörinyt viime vuosina vajaassa 15 miljoonassa.

– Meidän etuna on se, että me haemme asiakkaillemme kokonaisvaltaista lähestymistapaa teknologiaongelmien ratkaisuun. Apsis puolestaan keskittyy meitä kapeampaan sektoriin, heidän ykköstuotteensa on uutiskirjetyökalu, Tursas kertoo.

Koko globaali markkinointiteknologiakenttä on yleensä ottaen hyvin pirstaloitunut, sillä monet toimijat keskittyvät vain tiettyihin tuotteisiin. Se on Lianan kaltaisten kokonaisvaltaisten palveluiden tarjoajien etu.

– Kokonaispaletin kanssa voi olla hankala toimia, kun pahimmillaan käytössä on 10–15 palvelua. Se tarkoittaa, että silloin käytössä on myös 10–15 “help deskiä” sekä 10–15 työkalua, joiden käyttöä pitää opettaa työntekijöille, ja lisäksi yritykselle tulee palveluista 10–15 laskua. Tällöin ongelma tulee myös datan kanssa. Mihin sitä kerätään? Meidän avulla toimijoiden määrä laskee selvästi, ja me pystymme keräämään datan yhteen paikkaan niin, että datan omistajuus säilyy asiakkaalla, Tursas kertoo Lianan kilpailuvalteista.

Yrityskaupat avainasemassa

Lianan kasvumahdollisuudet paranivat huomattavasti, kun yrityksen pääomistajaksi tuli pari vuotta sitten mediakonserni Ilkka-Yhtymä. Kaupan myötä yrityksen taustalle tuli lisää muskeleita, mikä on näkynyt muun muassa uusina yrityskauppoina, jotka näyttelevät merkittävää osaa Lianan kasvussa.

Viime syksynä Liana osti ruotsalaisyritys Ungappedin, joka keskittyy sähköpostimarkkinointiin, tapahtumanhallintaan ja kyselyihin. Kauppa antoi Lianalle entistä monipuolisemman palvelutarjooman ja hyvät lähtökohdat Ruotsin valloittamiseen.

Tänä vuonna puolestaan Liana tiedotti ostaneensa enemmistöosuuden suomalaisesta digitoimistosta Evermadesta, josta on tullut Suomen suurin Wordpress-toimisto. Liana ei aja kaupan myötä alas omaa julkaisunhallintajärjestelmäänsä, vaan sen rinnalle haluttiin vahva vaihtoehto.

– Verkkopalvelu on olennainen osa jokaisen yrityksen markkinointia, ja Suomessakin varmaan 80 prosenttia sivustoista on Wordpress-pohjaisia. Loput sivustot jakautuvat tasaisesti muille järjestelmille. Wordpress ei sovi aivan kaikille, vaan jotkut yritykset tarvitsevat tiettyjä ominaisuuksia, joihin nämä “niche”-järjestelmät toimivat. Lianan CMS (julkaisunhallintajärjestelmä) kuuluu näihin, Tursas kertoo.

Tulevaisuudesta ei voi olla varma, mutta on selvää, että Lianan kaltaista toimijaa kiinnostaa jatkossakin mielenkiintoiset yritykset, jotka voivat tehdä palvelutarjoomasta entistä monipuolisemman ja palveluista laadukkaampia. Ilkka-Yhtymän mukana tulleen ison koneiston ansiosta uudet yrityskaupat ovat myös mahdollisia. Palveluiden parantuminen puolestaan resonoi entistä vahvemmin potentiaalisiin asiakkaisiin, ja tällä tavoin Oulusta ponnistanut yritys voi onnistua tavoitteessaan ja nousta alansa pohjoismaiseksi kärkipeluriksi.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)