Meta on markkinoinut innolla lanseeraamaansa metaverse-teemaa ja emoyhtiön uutta nimeä. Yhtiö on panostanut paljon ja pitkään virtuaalitodellisuuteen muun muassa Oculus-yhtiönsä kautta, jonka se hankki kahdella miljardilla vuonna 2014 alle kaksi vuotta sen jälkeen, kun Oculus oli perustettu Kickstarter-joukkorahoitusprojektia varten.

Virtuaalitodellisuus on Metan perustaja Mark Zuckerbergin lempilapsi.  Nykyinen Meta, joka tunnettiin ennen Facebookina, on aiemmin kertonut investoineensa 500 miljoonaa dollaria virtuaalitodellisuussisältöihin. Sen strategiana on ollut hajauttaa rahaa erilaisiin sisältöihin eikä luoda yksittäisiä voittajastudiota, pikemminkin päinvastoin. Meta on pyrkinyt rakentamaan VR-video ja -pelikulttuuria lannoittamalla sitä hiukan joka nurkasta.

Meta tuli esille metaverse-teemalla ikään kuin omien koko termin itselleen. Lanseeraus oli klassista ja laadukasta markkinointia, hyvin ajoitettu ja monin tavoin onnistunut. Minusta tuntuu silti, että jotain on pielessä.

Muistan itselleni tärkeitä samaan tapaan lanseerattuja asioita, kuten iPhone tai termi digitalisaatio. Kun iPhone julkaistiin, tiesin, että maailma mullistuu ja tässä on tulevaisuus. Samoin kajahdin mukaan digitalisaatioon, Slushiin ja Digitalist Networkiin. Olin varma, että tästä tulee iso juttu. Rakastan uusia alkuja. Mutta metaversen kohdalla viisari ei vain värähdä.

Jotta kuluttajat ottaisivat metaversen omakseen, tarvitaan uudenlaisia laitteita, jotka eivät ole vielä laajasti käytössä. Tietokone ja puhelin eivät riitä.

Skeptisyys ei ole kaunista, ja sitä voi usein aiheellisesti kyseenalaistaa. Epäilin ensin itsekin metaverse-kantaani.

Olen käyttänyt paria metaverse-sovellusta. Kokeilin esimerkiksi Google Mapsin Live view -ominaisuutta muutamia vuosia sitten, kun se tuli puhelimeeni ensimmäisten joukossa. Siinä puhelimella katsotaan maailmaa ja 3D-animaationa piirtyvät nuolet ohjaavat sinut kohteeseesi.

Kokeilin ominaisuutta, kun minun piti kävellä tuntemattomaan paikkaan. Se toimi. Postasin ruutukaappauksen siitä Instaan innoissani. Neljä muuta ihmistä innostui myös sen verran, että tykkäsi kuvastani. Sittemmin olen unohtanut koko sovelluksen.

Live viewin kaltaisiin aikaisen vaiheen metaverse-sovelluksiin on sijoitettu varmasti paljon rahaa, mutta harva on ottanut niitä käyttöön. Toista oli digitalisaation ja Web 2.0:n eli sosiaalisen median aikakauden alussa. Ei tarvittu miljardeja siemensisältöhin, vaan innostus levisi hallitsemattoman tulipalon tapaan.

Kuvittelen olevani suhteellisen nopea uuden teknologian omaksuja. Suunnittelen tyttäreni kanssa NFT-taideprojektia. Metaversestä emme ole vielä ehtineet keskustella. En halua dissata sitä. Metaverse on tervetullut, jos on tullakseen. En kuitenkaan suoraan sanoen usko, että se tulee lähellekään siinä mittakaavassa, mihin Mark Zuckerberg uskoo.

Jotta kuluttajat ottaisivat metaversen omakseen, tarvitaan uudenlaisia laitteita, jotka eivät ole vielä laajasti käytössä. Tietokone ja puhelin eivät riitä. Tarvitaan avoimet virtuaalisilmälasit (myös vahvuuksilla) tai aivoskanneri. Virtuaalilasit ovat toki jo olemassa, mutta kukaan ei käytä niitä jatkuvasti, koska ne eristävät meidät täysin todellisuudesta. Niiden käyttöön tarvitaan käytännössä kokonainen lasien käyttöä varten rauhoitettu huone.

Uusien laitteiden toteutukseen liittyvät haasteet ovat samaa luokkaa kuin itse ajavien autojen. Ilman kuljettajaa ajavia autoja ei tullutkaan – ainakaan vielä. Toki se on yhä mahdollista. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kaikista meille profetoiduista teknologioista ei tule osa valtavirtakulttuuriamme. Osa jää sen reunoille investoinneista huolimatta.

Antti Sipilän kynästä syntyy analyysia median pienistä suurista muutoksista. Sipilä on muun muassa videotuotantoyhtiön ja elintarvikeyhtiön perustanut markkinoinnin ammattilainen.