Aikakausmedia ry:n järjestämän Editkilpailun palkinnot jaettiin eilen Editgaalassa, Helsingissä. Aikakausmedia-alan vuoden parhaita tekijöitä ja toteutuksia palkittiin yhteensä 12 kategoriassa.
Kilpailun markkinoinnillisissa sarjoissa menestyi erityisesti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, joka voitti niin Vuoden aikakauslehtimainos- ja Vuoden aikakausmediakampanja-sarjat Kyllä joku hoitaa -kampanjallaan. Tuomaristoon vaikutuksen teki se, että tunteisiin vetoava toteutus pysäyttää ja kertoo oleellisen jo ensivilkaisulla. Mainosten koettiin nostavan julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaisten omanarvontuntoa ja tekevän näkyväksi tärkeää työtä.
Lisäksi kampanja sai aikaan konkreettisia tuloksia: se onnistui puhuttelemaan kriittisesti ammattiyhdistyksiin suhtautuvia nuoria ja siivitti JHL:n jäsenmäärän kasvuun.
Vuoden asiakasmedia-palkinnon voitti Yhteishyvä ja Vuoden aikakausmediamainostaja-palkinnon DNA.
Eeva-lehti menestyi kilpailussa hyvin voittaen Vuoden yleisömedia- ja Vuoden video tai audio aikakausmediassa -palkinnot.
Katso Editkilpailun kaikki voittajat alta.